0

Green Belt -keskus sai muodon talven aikana – Venäjältä uusi kumppani Johanneksen rinnalle

Green Belt Connecting People -hankkeen ensimmäinen toimintavuosi on nyt takanapäin. Virolahden Bunkkerimuseon yhteyteen nousevan Green Belt -keskuksen suunnittelu on edennyt talven aikana hyvää vauhtia ja itärajan kansallispuistoista ja luontokohteista on valmisteilla virtuaaliesityksiä.
Koronakevään aikana hankkeen kohtaamisia ja yhdistäviä toimenpiteitä on osin jouduttu miettimään uusiksi. Yhteydenpito on siirtynyt verkkoon ja tapaamiset sekä työpajat myöhempiin ajankohtiin.

Bunkkerimuseon yhteyteen sijoittuvan Green Belt -keskuksen haluttiin viestivän innovatiivisella ja erottuvalla tavalla vihreän vyöhykkeen periaatteita, ekologisuutta sekä paikallisen luonnon ja kulttuurin piirteitä.
– Lähdimme aluksi tiedustelemaan yhteistyömahdollisuuksia arkkitehteja kouluttavilta yliopistoilta Suomesta, Virosta ja Venäjältä. Sitä kautta löysimme työlle taitavan tekijän, Lotta Pakarisen, joka suunnittelee keskusta diplomityönään Aalto-yliopistolle, kertoo projektipäällikkö Katja Gorelkina Virolahden kunnasta.
– Olin etsinyt diplomityöhöni aihetta, missä voisin yhdistää kiinnostukseni puuhun materiaalina sekä ekologisuuden. Halusin myös toteuttaa pienen mittakaavan projektin, jossa yhdistyisivät kaikki vaiheet suunnittelusta detaljeihin ja konkretiaan. Kun yhteydenotto Virolahdelta tuli, se tuntui heti omalta. Se sama tunne on pysynyt yllä koko ajan, aihe on inspiroiva ja yhteistyö on ollut sujuvaa, Lotta Pakarinen toteaa.
– Projekti antaa hyvän kuvan arkkitehdin työstä ja saan tehdä sitä omia arvojani lähellä olevasta aiheesta.”

Green Belt -keskuksen luonnoksista voi hyvin nähdä, miten perinne ja nykyaika kohtaavat erilaisissa yksityiskohdissa.
Suunnittelun lähtökohtana on ollut laavu, joka yksinkertaisena rakenteena on ollut monenlaisessa käytössä metsänkävijöillä tai suomalaisessa maataloudessa ja karjanhoidossa. Katoavaa rakennusperintöä edustaa myös pärekatto. Rakennus sulautuu luontevasti ympäröivään kangasmetsään ja paikan henki on onnistuttu säilyttämään hyvin. K
eskus on parhaillaan lupavaiheessa ja rakentamisen toivotaan alkavan vielä kuluvan kesän aikana.

Leader Sepran rooli hankkeessa on järjestää alueen yrittäjille ja yhteisöille verkostoitumista opintomatkojen, seminaarien ja työpajojen muodossa.
– Alku oli lupaava, kertoo Leader Sepran hankeneuvoja Marja Sorvo.
– Bunkkerimuseolla marraskuussa pidetty aloitusseminaarimme Näin naapurissa sai paljon kiinnostuneita liikkeelle ja yhteyksiä solmittiin yli rajan. Joulukuun opintomatkalle Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon osallistui myös mukavasti toimijoita sekä Suomesta että Venäjältä. Keskusteluissa esiin nousivat yrittäjien ja yhdistysten toimiva yhteistyö, kannustavat hanke-esimerkit ja yleensä yhteisöjen merkitys alueiden kehittäjänä.
Suunnitellusta viidestä työpajasta ehdittiin pitää vain yksi helmikuussa, ennen kuin koronarajoitteet tulivat voimaan.
– Työpajat siirtyvät eteenpäin ensi syksyyn. Ne pidetään tavalla tai toisella, korona on vain hidaste, Marja Sorvo toteaa.

– Kukapa meistä olisi arvannut pari vuotta sitten hanketta suunnitellessamme, että toteutusvaiheessa olemme koronan takia keskellä historian suurinta digiloikkaa. Hankkeessa tuotettavat virtuaaliesitykset itärajan luontokohteista osuvat juuri tämän ajan suurimpaan tarpeeseen, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Mari Laukkanen toteaa.
Metsähallitus valmistelee projektissa parhaillaan virtuaaliesityksiä vihreän vyöhykkeen kansallispuistoista ja luontokohteista itäiseltä Suomenlahdelta aina Kolille asti. Kuvauksia tehdään eri vuodenaikoina ja valmiit esitykset tulevat nähtäville virtuaalilasien välityksellä Virolahden Green Belt -keskukseen.

Hankkeen yhteistyökumppaneiden määrä kasvaa toukokuussa yhdellä, kun mukaan liittyy yhdessä Johanneksen kaupunkikunnan kanssa heidän toimenpiteitään toteuttamaan Leningradin alueen teollisuus- ja kauppakamari LOCCI.
Kauppakamarin hankekokemus auttaa Johanneksen toimijoita tavoitteiden saavuttamisessa, kun seudun suurimpana työnantajana toiminut sellutehdas on lopettanut toimintansa ja yhteisö on monien haasteiden edessä.
– Leningradin alueen teollisuus- ja kauppakamari osallistuu hankkeeseen mielellään. Naapurimaina Suomen ja Venäjän välit ovat olleet perinteisesti lämpimät. Olemme erittäin kiinnostuneita yhteistyöstä ja odotamme hankkeen kehittävän yritysyhteisöjen välisiä liikesuhteita, uusien partnereiden löytämistä, matkailun kasvua sekä molempia alueita yleisesti hyödyttävää toimintaa.
– Mielestäni tällaiset hankkeet ovat erinomainen osoitus siitä, kuinka seudut, yritykset ja yhteiskunnalliset toimijat voivat työskennellä hedelmällisesti ja tuloksekkaasti yhdessä yhteisen hyvän eteen, toteaa varapresidentti Elena Dyukareva Kauppakamarista.
Green Belt Connecting People  -hanke on rahoitettu Kaakkois-Suomi – Venäjä CBC-ohjelmasta. Ohjelmaa rahoittavat Euroopan Unioni, Venäjän federaatio ja Suomen tasavalta.

Juttua muokattu 14.5. klo 9.09. Siihen listätty ohjelman rahoittajatahot.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskallatko matkustella tänä kesänä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä