0

Seurakunnalta tukea lapsiperheille – lahjakortteja ja ruokakasseja myös kappeleiden alueelle

Haminan seurakunnan diakoniatyö on saanut eri järjestöiltä lahjoituksina lahjakortteja alueen ruokakauppoihin. Nämä lahjoitukset jaetaan Haminan seurakunnan alueen lapsiperheille, joilla on taloudellisia haasteita.
Diakoniatyöntekijä Eva Andersen kertoo, että koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne näkyy seurakunnan diakoniatyössä.
– Erityisesti ruoan jakelussa tämän muuttuneen tilanteen huomaa. Perheiden määrä on lisääntynyt ja on paljon uusia avun tarvitsijoita.
– Monet yrittäjät ja heidän perheensä ovat nyt kovilla. Perheiden toimeentuloa vaikeuttavat myös esimerkiksi lomautukset, työttömyys ja sairastamisesta aiheutuneet tulon menetykset, Andersen sanoo.

Diakoniatyöntekijät eivät ole pelkästään taloudellisen avun jakajia.
– Soittaessaan ihmiset saavat myös jutella tilanteesta. Monesti on tärkeää jo se, että joku todella kuuntelee, Andersen kertoo.
– Pelkoa ja epävarmuutta herättää se, että ei tiedetä, kuinka kauan tämä tilanne jatkuu. Ja monissa perheissä etäkouluviikkojen aikana yllätti esimerkiksi se, miten paljon ruokaa todella menee, hän jatkaa.

Tukea voi kysyä diakoniatyöntekijältä maanantaista tiistaihin ja torstaista perjantaihin kello 9-10.
Diakoniatyöntekijät haastattelevat ja selvittävät avuntarpeen joko puhelimitse tai järjestämällä tapaamisen.
– Tässä uudessa ja yllättävässä tilanteessa kuka tahansa voi tarvita apua. Ottakaa rohkeasti yhteyttä, Eva Andersen kannustaa.
Seurakunnan diakoniatyö jakaa apua tarvitseville lahjoitusten lisäksi myös EU-ruokakasseja. Kaakonkulmalla niiden jakoa tehdään myös Virolahdella ja Miehikkälässä, kun sopii ajan diakoniatyöntekijän kanssa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskallatko matkustella tänä kesänä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä