0

Säkkejä kerätään taas talteen, 1970-luvulta lähtien Suomessa on kerätty talteen lähes 40 miljoonaa kiloa muovisia säkkejä

Lannoitesäkkien keräys toteutetaan vuosittaiseen tapaan myös Kaakonkulmalla.
Keräys toteutetaan siten, että viljelijät tuovat tyhjät säkit pakattuina Kaakonkulman 4H-yhdistyksen keräyspisteisiin. Yara järjestää säkkien kuljetuksen keräyspisteistä kierrätykseen.
Viljelijöille säkkien jättäminen keräykseen on maksutonta ja säkkejä kerätään kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin.

Keräykseen voi jättää Yaran 25, 40, 650 ja 700 kilon lannoitesäkit ja lannoitelavojen suojahuput. Lisäksi keräykseen kelpaavat Hankkijan, Lantmännen Agron, Lantmännen Feedin, Raisioagron ja Tilasiemenen siemenviljasuursäkit sekä Hankkijan rehusuursäkit.
Muiden toimijoiden säkkejä ei keräyspisteissä voida vastaanottaa, koska ne eivät osallistu keräyksen kustannuksiin.
Säkkien keräämisestä ja pakkaamisesta maksetaan nuorille säkkikohtainen pieni palkkio.

Viljelijöiden myönteinen suhtautuminen ympäristöä säästävään Reilu Teko -keräykseen takaa sen, että useampi kuin joka toinen lannoite- ja siemensäkki palautuu muoviteollisuuden raaka-aineeksi tai muuten turvallisesti kiertoon.
Kerätty määrä, lähes 70 prosenttia, ylittää reilusti valtioneuvoston pakkauspäätöksessä olevan 16 prosentin tavoitteen.
Säkkikeräys järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1975. Näinä vuosikymmeninä on muovisia säkkejä saatu talteen lähes 40 miljoonaa kiloa koko Suomessa.

Paikallisen säkkikeräyksen järjestää Kaakonkulman 4H-yhdistys yhteistyössä Suomen 4H-liiton, Yara Suomen ja Finlands svenska 4H:n kanssa.
Keräyksen päärahoittaja on Yara Suomi Oy.
Tänä vuonna lannoitesäkkien keräystä ei järjestetä Miehikkälässä. Kaakonkulman keräyspiste sijoitetaan Virolahden Vaahterikkoon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskallatko matkustella tänä kesänä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä