0

Virolahden kirkon korjaus viivästyy, Kirkkohallitukselta odotetaan edelleen lupaa

Virolahden kirkon peruskorjauksen aloittamista joudutaan odottamaan ensi vuoden kesään. Kirkon korjaukseen oli tälle vuodelle budjetoitu 385 000 euroa.
Korjauksien viivästyessä remontista ja siihen käytettävästä summasta joudutaan päättämään uudestaan ensi vuoden talousarviossa.

Kirkon remontti viivästyy, koska siihen ei ole saatu vahvistusta ja lupaa Kirkkohallitukselta.
– Kirkkohallituksessa on ollut työntekijävaihdoksia, joten käsittelyssä on ruuhkaa, kertoo talousjohtaja Tarja Partanen.
Partanen olettaa, että tilanne koskettaa todennäköisesti laajemmin myös muuta kiinteistöjen korjauksiin liittyvää päätöksen tekoa Suomessa, eikä pelkkää Virolahden kirkkoa.
Haminan seurakunnan kirkkovaltuusto lähetti Virolahden kirkon peruskorjaussuunnitelmat hyväksyttäväksi Kirkkohallitukselle talvella. Niihin ei ole kuulunut vastausta.

Museovirasto toivoo Kirkkohallituksen hyväksynnän kaikkiin suurempiin peruskorjauksiin, jotka toteutetaan historiallisesti tärkeissä ja suojelluissa kiinteistöissä.
– Mikäli penkkien määrää lisätään tai vähennetään yhdelläkin rivillä, kyseessä on suurempi muutos, valottaa Partanen.
Nyt Virolahden kirkkoon tehtävät muutokset koskevat lämmitysjärjestelmää ja kirkon tilojen esteettömyyttä. Tarkoitus on, että kulkua alttarille levennetään ja kirkon kuoriosaa laajennetaan. Tämä mahdollistaa paremmin esimerkiksi siunaustilaisuudessa arkun vierelle pääsyn.
Lisäksi uudistetaan kirkon lämmitysjärjestelmä ja paloilmoitusjärjestelmä.
Alunperin peruskorjauksen yhteydessä kirkko piti myös maalata, mutta siitä päätettiin luopua.
– Tällä hetkellä talous ei salli maalausta, joten se jää tulevaisuuteen, sanoo Partanen.
Virolahden kirkon peruskorjausta alettiin suunnitella alustavasti jo neljä vuotta sitten.
Vuosina 1765–1768 rakennetun puukirkon remonttisuunnitelmat ovat edelleen vasta suunnitelmia ja voivat edetä tarjouksien tasolle vasta Kirkkohallituksen päätöksen jälkeen.
– Vasta tarjouksien perusteella näemme peruskorjauksen tarkan hinnan, sanoo Partanen.
Korona-aika tuo haasteensa myös seurakuntien taloudelle. Täksi vuodeksi kirkon korjaukseen korvamerkittyä summaa ei silti käytetä myöskään muualle. Ensi vuodelle kirkkovaltuusto päättää uudestaan määrärahoista.

Kirkon yhteydessä on myös kellotorni, jonka maalaaminen on oma erillinen projektinsa eikä liity kirkon peruskorjaukseen.
– Kellotorni oli tarkoitus maalata talkoilla ja yhdistyksien kanssa yhteistyössä, kertoo Partanen.
Koronarajoitukset ovat kuitenkin sekoittaneet suunnitelmia. Maalaaminen rakennustelineillä on työtä, jossa toimitaan toisten kanssa.
On vielä epäselvää toteutetaanko korona-aikana tällaista hanketta.

NOORA PALOLA

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskallatko matkustella tänä kesänä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä