0

Meijjän miä haastaa: Väärän värinen taivas

Sillon kun miä olin pien, alle kouluikänen, ol sellasia värityskirjoja, missä ol valmiiks laitettu numero väritettävään kohtaan. Numero tarkotti väriä. Ehän miun mielkuvitukseen sellaset määräykset sopinnu. Väritin miten ittiä huvitti. Muistan, et veljeltä tul huomautus. Tein muka väärin. Entäs sitten. Ei haitannu miun mielestä. Enemmän haittas värittää käskyn mukaan.
Kansakouluikäsenä pääsin sarjakuviin makuun. Kattelin sarjakuvia omalla värisilmällä ja huomasin, että välillä niissä ol taivas jotain muuta kun sininen. Sepäs anto intoa.
Savisen Raija opetti meille peruskoulussa yhtenä vuonna kuvista. Tehtiin asetelmia. Maalausopetuksessa tehään aina asetelmia. Miusta ne on ärsyttäviä, mut ymmärrän, että tekniikkaa opetellaan. Joku kannu ja pari omenaa. Ja sit tausta. Maalattiin akryyliväriillä.
Muistan miten harmitus kohos tappiin. Pit tehä näkönen. Ja sit tähän sopis harmaa tausta. Kauhistus ei. Miä otin niin räikiän punasen, kun niistä väriistä suinkiin sai.
Viis hyviistä neuvoista. Loppupelissä väärän värinen passas nappiin.

Hailakat värit häiritsi miua jo ihan pienenä. Muistan beiget kengät. Sain ne vissiin viisvuotiaana. Ne ol muuten nätit, mut mikä väri on beige? Tai bees. Tai vaalian ruskia? Muistan hyvin äitin kultaset sandaalit. Kattelin niitä, kun käveltiin Aipolle kylään.
Olin varmast sellainen kolmevuotias. Kotiin tullessa yritin piirtää keltasella puuvärillä niitä kenkiä. Keltanen ei oikein näkynny paperilta, mut muistan, miten hienot värit ol ne kulta ja keltanen.

Yks huvittava väärän värin muistikuva tul vielä mieleen Kymen Asusteesta kaheksankyetluvulta. Mänin ostaan pitkähihasta villapaitaa. Mut kummiun värimaku ei sopinnu sen kevään muotiväriihin, ei tullu kauppoja. Myyjä yritti tyrkyttää, että kyllä tää laivaston sininen sopii niin hyvin teille.
Ei kiitos. Päähän koskee, aivot nyrjähtää.
Onneks nykyään kirpputoriilta saap oikian värisiä vaatteita.
Väristä tulee tunnelma. Ei voi laittaa väärän väristä paitaa päälle. Muuten on ihan nurippäin koko päivän. Jos pitää tehä töitä väärän värisessä huoneessa, ajatus ei luista.

Sitä miä oonkiin miettinny asuntomessuilla käyvessä, miten valkosia huoneita nykyvään tehään. Miun koissa on paljon värillisiä seiniä, eri värisiä. Yhtä eteisen seinää maalasin neljä kertaa ennenkun siihen tul oikia väri.
Entäs vielä, ku laitetaan kauhiat loistevalot päälle. Semmoset on toimistoissa, kouluissa, työpaikkoissa. Ressiä nostaa. Miun tutut aina ihmettelee, ku emmiä laita valoja päälle.
Ethän siä nää mittään. No näänpäs. Värit on luonnonvalossa lempiät. Silmä lepää. Ajatus kulkee.

Aika metkaa on muutes se, että myö ihmiset ei voija varmast tietää, miten toinen näkee värit. Ja ettei väriä oikiastaan oo ees olemassa. Meijjän aivot tekee taikatemput ja muuttaa valon aallonpituuksia väriiks. Er ihmisiillä on eroja värierottelussa.
Värisokeuksia on monenlaisia. Värimakuja samaten.
Värisilmästä on suora huikku tunneaivoihin. Tälleen kun kattelen oman elämän värikarttaa kuuven vuoskymmenen muistilla, niin värillä on väliä.

ANNE RONGAS
Kirjoittaja on miehikkäläläinen opettaja, joka on perehtynyt murteisiin.

Viikon kysymys

Luotatko tietojesi pysyvän turvassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä