0

Koronapäiväkirjat I

Katson olohuoneen ikkunasta, onko se siellä, oma piha. On se, ja keskellä seisoo lipputanko, jonka naru solahti nuppiin viime liputuspäivänä. Sopii hyvin nykytilanteeseen, narun pää on huipulla, kaikki muu on maan läheistä. Lintuja ei lasketa, niitä on paljon.
Pihalla on lisäksi hiekkaa ja rikkaruohoja. Ne puskevat läpi kylmästä huolimatta. Tuomien ja muiden pensasmaisten lehtipuiden lehdet aukeavat, koivuilla tekee tiukkaa ja tammi miettii elämäänsä. En ihmettele, ehkä sekin on kuullut viruksesta, tuosta luonnon meille antamasta lahjasta.
Minulta on kysytty, että mistä tauti on saanut alkunsa. En tiedä sen tarkemmin, kuin mitä asiasta on kirjoitettu ja kerrottu. Kaikkialla, missä ihmiset ja villieläimet joutuvat kosketuksiin usein, on vaara, että ihmiset saavat eläimistä uusia tauteja. Käytännössä ihmiseläin valtaa elintilan muilta eläimiltä ja lähituntumassa kosketellaan.
Elintilaa ihminen valtaa väestönkasvun takia. Lämpimissä maissa ja erityisesti tropiikissa, näistä kohtaamisista on syntynyt ja syntyy aina uusia sairauksia. Sairaudet leviävät ihmisten liikkumisen mukana.
Nykyinen yhteiskunta on rakennettu niin, että liikkuminen on välttämätöntä. Sen mukana leviää myös lahjapaketteja vilkkaampia otuksia kuten rottia ja viruksia.
Seitsemänkymmentä vuotta sitten Suomessa oli vielä malariaa, jota hyttyset kantoivat. Ilmaston lämpeneminen tuo pohjoiseen uusia tauteja joka vuosi.
Mutta ei päiväntasaajan seutu ole ainoa vaarallinen paikka. Tuo piha, jota katson ikkunasta, on varsinainen temmellyskenttä. Kaiken maailman karvaotukset kiikuttavat sinne punkkeja. Niitä tuovat linnunpoikia metsästävät kotikissat, myyrät, hiiret ja kauriit. Borrelioosia ja aivokuumetta kantavat punkit leviävät myös kotieläinten mukana. Esimerkiksi koirat hurauttavat henkilöautolla muutamassa tunnissa Suomen laidalta toiselle.
Virus on sellainen olio, että sillä ei ole mitään tietoisuutta eikä muuta tehtävää, kuin lisääntyä ja pysyä hengissä. Siinä hommassa se on ovela ja vaikeasti pysäytettävä. Siksi on käytettävä muita keinoja.
Niin, meillä Suomessa pysäytettiin 70-vuotta täyttäneet ja jonkin perustaudin omaavat kaiken ikäiset. Heille posautettiin karanteeni. Helsingin Sanomien toimittajan mukaan eristäminen kotiin on ehdottoman vankeuden jälkeen toiseksi ankarin rangaistus. Aika kova juttu. Samanlainen oli Uudenmaan sulku poliisivartion ja sotilaiden aitojen taa.
Herkkua ei ollut lapsillakaan, koulusta pantiin pois kahdeksi kuukaudeksi kuka millaisiinkin olosuhteisiin. Lapsista osa jäi ilman kodin lämpöä ja ruokaa.
Onneksi olen saanut elää näin vanhaksi, että tämä tuli nähtyä ja koettua. Hiljainen kylätie ei jäänyt pelkiksi laulun sanoiksi. Museotiellä huopikkaat hankautuivat talvella lumen puutteessa puhki ja jalat paleltuivat.
Sitä olen miettinyt, että kannattaako ihmisten pelottelu koronalla ja covid-19 taudilla. HUS:n johtajaylilääkäri sanoi, että sairauteen ei ole estolääkettä eli rokotusta eikä erityistä hoitolääkettä. Tiedämme, että useimmiten se on lievä, jopa huomaamaton.
Joillakin covid-19 on rankempi. Johonkin sairauteen, normaalisti keuhkokuumeeseen, kuolemme kaikki.
Suomalaisen lapsuudessa on ennen koulun tai päiväkodin alkua on noin kuusi villiä ja vapaata vuotta. Jos eläkkeellä voi keikkua ja harrastaa yhtä pitkän ajan, on sujut elämän kanssa. Jokainen lisäpäivä on bonuspäivä. Niin kuin oikeastaan onkin, kun elämästään ei voi tietää kuin nykyhetkestä taaksepäin.
Nyt on tulossa vieraita. Lakaisen lattiat, mutta en imuroi. Imuroin vasta vieraiden lähdön jälkeen. Hehän tuovat sisälle lisää havunneuloja, multaa ja kiviä. Ne sopeutuvat hyvin lattialle minun rikkani keskellä. Liika siisti ei pidä olla. Silloin on jo muutakin vilppiä mielessä.

ERKKI KUPARI

Viikon kysymys

Luotatko tietojesi pysyvän turvassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä