0

Mopot tulevat Miehikkälän crossiradalle

Nyt on mopoväelle luvassa toimintaa!
Haminalainen Jani Lehtonen järjestää lauantaina mopojen näytösajot Miehikkälässä motocrossradalla. Siihen on tulossa keskiviikkoaamun tietojen mukaan ainakin 21 mopoilijaa Haminan-Kotkan alueelta, mutta Lehtosen kokemuksen mukaan porukka kasvaa tapahtumaan mennessä.
– Tapahtuma on luonteeltaan näytösajotyylinen moposhow, jossa nuoret pääsevät ajamaan ja näyttämään taitojaan suljetulla alueella. Näytösajon päätteeksi kaasutellaan leikkimielinen mopokilpailu jokkis-tyyppisesti sprinttilähtöinä. Mukana ovat niin vanhat kuin uudet mopot, Lehtonen kertoo.
Mopotapahtumaan on voinut ilmoittautua Lehtoselle ja se on avointa toimintaa kaikille mopoilijoille.
– Toivonkin, että mukaan tulisi uusia kavereita paikallisista ympyröistä. Se on hyvä vaan, jos Miehikkälän ja Virolahden nuoret mopoilijat innostuvat tulemaan mukaan, hän esittää.
Lehtonen on järjestänyt Haminan vaiheilla mopotapahtumia jo useiden vuosien ajan. Niitä on ollut esimerkiksi Lelussa ja Kannusjärvellä.
Tapahtuman historiasta Lehtonen kertoo, että homma alkoi pellolla ajelusta aikoinaan. Sitä tulivat mopopojat katsomaan, innostuivat ja Lehtonen myös kutsui mopoilijoita mukaan.
Mopotapahtuma on osa ensi viikonlopun moottoriurheilutoimintaa.

Lauantaina 18.7. mopojen kaikille vapaat näytösajot alkaen kello 16.
Sunnuntaina vuorossa on motocrossin kansalliset kilpailut.

Viikon kysymys

Kannatatko ulkomaalaisten oppilaiden ottamista Virolahden lukioon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä