0

Klamilan Ierikka: Koronapäiväkirjat VI

Voi hyvänen aika! Olin vastikään huolissani siitä, että marjat mätänevät metsään, koska emme saa Thaimaasta poiminta-apua.
Ilman apua marjat olivat suuressa vaarassa ropista metsään varpujen alle paksuna kerroksina omia aikojaan.
Maassa ne olisivat keränneet nestettä sisäänsä ja muodostaneet valtavan limaisen massan, joka olisi peittänyt isänmaamme kamaran.
Luojan kiitos näin ei käynyt! Thaimaalaiset marjanpoimijat saapuivat, ja yhteisasumukset karjakeittiöissä ja vanhoissa pakettiautoissa, oranssit vaatteet ja saavit saavat jälleen käyttöä.

Tämä on johdantoa sille, että kävin elokuiseen tapaani mustikkametsässä. Kuten olet kuullut, tantereet ovat mustikoita sinisenään. Seurasin aluksi tutun marjakarhun jälkiä, tai oikeastaan kävelin niitä luonnostaan. Rinteessä katselin paikkoja, että tuostako jo poimin ja jäljen jätin, ja tuosta. Vaan karhun tassun painauman näin siinä ja tässä.
Mitäpä noista, vuosia olemme yhdessä tallustaneet. Rinteen takana törmäsin leiriin, jossa oli nähdäkseni thaimaalaisia marjanpoimijoita.
Kysyin heiltä, että onko heillä marjapaikkojen jako menossa. Vastasivat, että ei suinkaan. Tämä on heidän pysyvä leirinsä.
Poimijat palasivat metsään viime syksynä pestin päätyttyä. Olivat siinä tähän saakka. Salesta ostivat ruokaa ja matkaradioon pattereita.
No jopa, jopa! Tulevaksi talveksi vuokraavat tyhjillään olevan talon.

He kertoivat, että jo loppusyksyllä kantautui tietoja koronaviruksesta Kaukoidässä, ja monet päättivät olla palaamatta kotimaahan ja palkkojakin jäi saamatta. Niitä oli hyvä odotella Klamilan metsässä, jos vaikka posti löytäisi perille. Tsiisus sentään!
Sanoin, että saatavien ja väärin kohtelun korjausta voi joutua odottelemaan Suomessa pitkään, eikä asia ehkä sittenkään korjaudu.
Kerroin, että minulla on kokemusta työsuojeluviranomaisten toiminnasta. Sellaiset ovat viranomaisten kiireet ja ohjeet, laki ja vastapuolen metkut. Thaimaalaiset sanoivat opetelleensa suomen kieltä kännykällä netistä ja panevansa kansalaisuushakemuksen vireille mahdollisimman pian.

Olin kiinnostunut, mitä muita suunnitelmia heillä on. He ajattelivat opettaa suomalaisille marjanpoimintaa. Talven aikana keskitytään teoriaan, marjojen tunnistamiseen ja eri poimimistekniikoihin. Ensi kesänä sitten mennään sitten pienryhmissä metsään. Se on paitsi sosiaalista toimintaa myös terapeuttista.
Kysyin, että mistä tällainen idea on syntynyt. Luonnonvarat hyötykäyttöön -yhdistyksen ryhmä oli käynyt leirissä, ja kertonut, että kaakonkulmalla vain jotkut mökkiläiset ja vanhukset keräävät metsän antimia. Ne pitäisi saada paremmin talteen.
Ryhmä oli kertonut esimerkin. Jos kolme miljoonaa kansalaista keräisi oman osansa Suomen viidensadan miljoonan kilon marjasadosta, henkeä kohti tulisi reilut sata kuusikymmentä kiloa.
Silloin pakkaset paukkuisivat asuntojen nurkissa läpi vuoden, ja Suomi olisi maailman johtava marjamaa, suorastaan paratiisi.
Jos tähän lisättäisiin sienet, yrtit ja järvi- ja merikalat, ulkomaankauppa voitaisiin lopettaa kokonaan muuten kuin luonnonantimien viennin osalta. Siunaa ja varjele!

Olin kieltämättä hämmentynyt kuulemastani. Klamila ja koko Kaakonkulma olivat mahdollisen suuren muutoksen eturintamaa. Jos kerrottu toteutuu, entisten suksisauva- ja sadetakkitehtaiden tilalle rakentuu hulppeita kylmälaitetehtaita. Suuret rekat ajavat tavaraa yötä päivää laivoihin, joita lähtee myös Klamilan satamasta.
Näine aatoksineni lähdin kulkemaan kotiin päin. Matkalla keräsin ämpäriini neljä litraa mustikoita, jotka yksin siivosin ja panin vanhaan pakastimeen.
Istahdin tuon rupeaman jälkeen nojatuoliin ja avasin radion ja digilehden. Koronan toinen aalto on tulossa. Sitä ei pysäytä Salpalinja eikä hyttysmyrkyt. Miten siis lakkaan pelkäämästä ja opin rakastamaan koronaa? Totta tosiaan!

Kokemani luontoseikkailun jälkeen päättelin, että korona ei pärjää Kaakonkulman luonnossa.
Täytän taloni talveksi luonnon antimilla ja muutan pihalle puumajaan asumaan. Tuuli, sateet ja pakkanen pysäyttävät viruksen tontin rajalle. Korkealta majastani seuraan kylän elämää.
Jos minulta kysytään puussa olemisesta vastaan kysymyksellä maassa olemisesta.

Erkki Kupari

Kommentteja aiheesta “Klamilan Ierikka: Koronapäiväkirjat VI

  • 23.8.2020 at 09:59
    Permalink

    Tarina oli varmaan satua.
    Kaikkine yksityiskohtineen .

Comments are closed.

Viikon kysymys

Luotatko tietojesi pysyvän turvassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä