0

Miko Korpela ajoi MX50-luokan mestariksi Vantaalla – ensi kaudella edessä vaativampi luokka ja vanhempia kuljettajia

Kahdeksanvuotias Miehikkälän Moottorikerhon Miko Korpela teki vakuuttavaa jälkeä MX-liigan Vantaan osakilpailussa viime viikonvaihteessa. Hän ajoi MX50-luokan osakilpailuvoittoon ja samalla ensimmäistä kertaa viralliseksi liigamestariksi.
MX50-luokan avauserä aloitti kisapäivän Vantaan Vauhtipuistossa. Miko Korpela ajoi ensimmäisen erän alun muun joukon mukana, mutta nousi kärkeen toisella kierroksella. Siitä hän jatkoi vakuuttavaan erävoittoon ja varmisti samalla liigamestaruuden.
Joonatan Nikkilä oli toinen ja Sami Oinonen kolmas.
Miko ei kuitenkaan jättänyt asiaa siihen, vaan nousi toisessa erässä heti kärkeen. Hän johti erää lähdöstä maaliin, vaikka Joonatan Nikkilä pyristelikin tiukasti vastaan.

MX50-luokka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa virallisesti osana MX-liigaa. Osakilpailut ajettiin luokan osalta Sipoossa, Kuopiossa, Hyvinkäällä, Raumalla ja Vantaalla.
Luokassa ajettiin kaikkiaan kymmenen osakilpailuerää, joista Miko voitti kuusi.
Ensi kaudella Miko jatkaa Cobra-kuljettajana ja MX65-luokassa, jossa kilpailu kovenee, kun mukana on jopa neljä vuotta vanhempia kuljettajia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sienestätkö?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä