0

Pääkirjoitus: Ahosen piina päättyi viimein

Matkailuyrittäjä Jarmo Ahosen yli kolme vuotta kestänyt piina Venäjällä päättyi viime viikolla. Hän sai tuolloin luvan viedä risteilyaluksensa Charlotten pois Viipurista. Hänen edustajansa toivat aluksen ensin Nuijamaalle, josta matka jatkui Ahosen kipparoimana Lappeenrantaan.
Charlotte oli yli kolme vuotta takavarikossa Venäjällä. Sinne se joutui Venäjän viranomaisten määräyksestä kesäkuussa 2017, kun Ahosta ryhdyttiin syyttämään kapotaasi-liikenteen harjoittamisesta. Syytteitä oli matkan varrella useita muitakin, mutta ne kaikki kariutuivat Venäjän “oikeusportaissa.”
Laivansa takaisin saadakseen Ahosen olisi pitänyt maksaa tuntuva summa rahaa. Välillä puhuttiin 34 000 euron potista, välillä huomattavasti isommistakin rahoista. Sitkeä suomalaisyrittäjä ei vaatimuksiin taipunut. Sen sijaan julkisuudessa on esitetty, että jotakin Ahonen joutui maksamaan, mutta summa ei ole tiedossa.
Jarmo Ahosen kokema piina on harvinainen, mutta ei täysin ainutlaatuinen. Viime vuosina on saatu kuulla myös tietoja, joiden mukaan venäläiset ovat takavarikoineet eri bussiyhtiöiden autoja. Ne ovat päässeet pois vain maksamalla “viranomaisten” määräämän summan. Julkisuuteen näistä tapauksista ei haluta hiiskua, koska se vaarantaisi liiketoimet ehkä kokonaan.
Ainutlaatuista ja erityisen vakavaa tilanteessa on ollut, etteivät Suomen viranomaiset ole halunneet asiassa auttaa. On vedottu siihen, että suomalaiset eivät voi puuttua Venäjän oikeusportaiden toimintaan. Kuitenkin meistä jokainen näkee ja uutisista kuulee, millaista toiminta naapurimaassa on.
Kyllä auttaa olisi voitu, jos haluja siihen olisi ollut.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Sienestätkö?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä