0

Moottoripyörän varkaus jäi yritykseksi Virolahdella, poliisi ohjeistaa mökkien omistajia murtojen varalta

Moottoripyörän anastusyritys jäi viikonloppuna yritykseksi Virolahdella, jossa murtomies yritti anastaa moottoripyörän autotallista. Tekijä saatiin kiinni tekopaikalta.
Poliisin tietoon on viime aikoina tullut jälleen myös kesämökkimurtoja, viimeksi Pyhtäältä viime viikonvaihteessa.
Syksyllä sesongin loppuessa alkavat murrot lisääntyä vapaa-ajan asuntoihin. Tyhjilleen jäävät mökit houkuttelevat murtovarkaita. Kaakkois-Suomen poliisi kehottaakin mökkien omistajia tekemään kaikki mahdollinen, jotta syksyn pimenevät illat eivät houkuttelisi murtomiehiä.
Keinovalikoimaan kuuluu muun muassa, että naapureiden kanssa soi sopia valvonnasta ja epäilyttävien henkilöiden liikkeiden seurannasta. Kun rikollinen huomaa, että hänet on havaittu, hän ei yleensä jää alueelle vaan vaihtaa maisemaa.
Mökille ei myöskään kannata jättää mitään arvo-omaisuutta saataville. Murtomiehiä kiinnostavat esimerkiksi aseet, alkoholi, elektroniikka ja työkoneet, eli kaikki mitä voi helposti myydä.
Poliisi ohjeistaa myös, että verhot kannattaa jättää avoimiksi. Näin varas näkee, ettei vapaa-ajanasunnossa ole mitään anastettavaa.
Edelleen valvonta- ja hälytysvälineistöä kannattaa hankkia mahdollisuuksien mukaan.

Viikon kysymys

Luotatko tietojesi pysyvän turvassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä