0

Viiden koronatartunnan määrä ylittyi Virolahdella – tartunnat pitemmältä ajalta

Terveyden- ja hyvinvointilaitoksen päivittäistilastot torstailta kertovat koronatartuntojen määrän nousseen Virolahdella viiteen. Näin ollen Virolahti nousee uutena kuntana mukaan valtakunnalliselle koronakartalle.
Koronatartunnat voivat olla pitemmältä ajalta, mutta THL ei julkaise niitä kuntia, joissa tartuntoja on alle viisi.
– Tartunnat ovat koko ajalta. Nyt näköjään viiden tartunnan rajapyykki on mennyt rikki. Käsityksemme mukaan meillä on ollut yksittäisiä tapauksia silloin tällöin, mistään ryppäästä ei ole ollut kysymys, sanoo Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli.
Pulli on monessa yhteydessä muistuttanut siitä, että vaikka kotikunta ei löytyisikään koronakartalta, se ei tarkoita etteikö koronatapauksia voisi olla.
– Vaikka kunta ei ole listalla, koronatartunnan voi saada aina muualta. Siksi on äärimmäisen tärkeää muistaa edelleen suojautumiskeinot, turvavälit ja maskien käyttö, hän korostaa.

Kaakon kaksikolla on edustaja mukana Kymsoten koordinaatioryhmässä, joka seuraa koronatilanteen kehittymistä. Päävastuun tartuntatautitapausten ja mahdollisten altistumisten selvittämisestä kuuluu Kymsotelle.
Tämänpäiväisen tilannekuvan mukaan Kymsoten alueella on todettu yhteensä 264 koronavirustartuntaa. Viimeisin varmistunut tartunta on todettu tänään torstaina. Sairaalahoidossa on kolme koronaviruspotilasta. Kymsotessa tehdään kaikista uusista todetuista tartunnoista tartuntaketjujen selvitys.
Kymsoten ja THL:n ilmoittamissa tapausmäärissä on eroja. Eroavuuksien pääasiallinen syy on, että THL:n tilastoissa näkyy sellaisia tapauksia, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Aiotko ottaa koronarokotteen, jos sellainen tulee markkinoille?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä