0

Pääkirjoitus: Kunnissa visioidaan jo tulevia

Harvoin on kuntien talousarvioita laadittu yhtä epävarmoissa olosuhteissa kuin tänä syksynä. Kaakon kaksikon kunnat esittelivät omansa tiistaina. Ne rakentuvat ylijäämäisiksi, mutta koronapandemian aiheuttama epävarmuus voi tuoda vielä isojakin muutoksia.
Koronapandemian kestoa ei kukaan tässä vaiheessa osaa ennustaa. Samalla on vaikea ennustaa miten se vaikuttaa kuntien talouteen. Jos kunnissa joudutaan pahenevan tautitilanteen takia vielä nykyistä tiukempiin rajoituksiin, edessä voi olla monenlaisia ongelmia. Kaikkien kannalta olisi parasta, että tämän syksyn toinen korona-aalto jäisi myös viimeiseksi.
Joka tapauksessa Virolahdella ja Miehikkälässä nähdään myös paljon positiivista. Korona on aiheuttanut myös positiivisia muutoksia, esimerkiksi Miehikkälä on päässyt ainakin osin sen avulla muuttovoittoiseksi kunnaksi. Toinen ja ehkä tärkeämpi syy siihen saattaa olla kuitenkin se, että Saivikkalassa on uusi koulukeskus ja päiväkoti. Samalla tavoin Virolahdella uskotaan, että Virojoen uusi päiväkoti lisää kunnan kiinnostavuutta.
Molemmat kunnat näkevät myös valoa matkailun saralla. Luonto ja historia ovat yhdistelmä, jotka kiinnostavat meillä ja muualla. Korona rajoittaa matkailua ulkomaille, joten matkailijat etsivät vastakin kohteita kotimaasta.
Miehikkälässä suunnitellaan polkupyöräreittiä Pitkäkoskelta Suur-Miehikkälään ja edelleen Lapjärvelle. Paluureittinä voi ajella Salo-Miehikkälän kohteita katsomaan.
Virolahdella taas halutaan katsoa jo vuosien päähän, jolloin muun muassa massiivinen Hurpun Horizon -hanke on toteutumisvaiheessa.

Viikon kysymys

Kannatatko ulkomaalaisten oppilaiden ottamista Virolahden lukioon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä