0

Klamilan Ierikka: Koronapäiväkirjat X

Kun lunta oli tullut taivaan täydeltä suojan jälkeen, niin lähdin sujuttelemaan potkukelkalla Sydänkylän lenkin myötäpäivään.
Koska lenkki oli osittain ulkoilua ja osittain urheilusuoritus, pukeuduin reissuun kerroksittain kevyesti ja lämpimästi. Kenkiin kiinnitin suutarilta ostetut irtopiikit.
Tyylitietoisena pistin lakritsipiipun suuhuni ja polkaisin pihalta alkuvauhdit. Tein jyrkän kurvin oikeaan ja kohta olin Museotiellä. Siellä kokeilin jalkajarruja. Hyvin toimivat, lumi, jää ja pikkukivet lensivät pusikkoon.
Ohitin Kujansuun vasemmalta ja sujuttelin kohti Pyölinjoen suiston pusikossa kulkevaa uomaa. Panin iloisena merkille, että tienpitäjä oli heitellyt hiekkaa vain auton toiselle renkaalle, joten potkurilla oli juhlakeli.

Vesijätöllä eli turalla vastaani käveli parrakas koristeelliseen pukuun sonnustautunut mies, jonka oitis arvasin itämaan viisaaksi. Kun kysyin hänen matkansa syytä, hän kertoi vievänsä mirhaa Virojoen terveysasemalle.
”Mirhalla on parantavia vaikutuksia”, hän sanoi, ja kertoi olleensa liikkeellä pari tuhatta vuotta. Tietäjä oli toimittanut lahjoja ja lääkettä tunnettuihinkin paikkoihin. Ihmettelin ääneen hänen sitkeyttään ja jatkoin matkaani.
Pärnäsenniemen tienhaarassa kyytiä odotteli neljätoistavuotias tyttö kyytiä Virojoelle. Olin katsellut hankien kimallusta, ja kysyinkin tytöltä: ”Oletko huomannut noita timantteja lumessa?”
Hän vastasi: ”Toki, niistä olen jo tehnyt monet helminauhat. Katsohan tätä!” hän sanoi ja näytti kaulanauhaa. Samalla kyyti tuli, ja tyttö hyppäsi autoon.

Malmilan kohdalla näin jo kaukaa vaappuvan hahmon. Vaatteista ja kruunusta päättelin hänen olevan toinen itämaan tietäjä. Kysyin: ”Näin kaverisi juuri äsken. Mitä te täälläpäin liikutte?”
”Minä levitän suitsuketta maisemaan, se pitää koronan ja pahat ajatukset loitolla. Kavereilla on omat juttunsa”, hän sanoi.
Arvelin, että se on luonnonmukaista toimintaa, ja kiitin häntä.
Minusta tämä oli aika merkillistä, mutta toisaalta Klamilassa voi sattua mitä tahansa

Suunta oli jo kohti pohjoista ja Museotietä. Reippaassa pakkasessa vastaani tuli seuraavaksi noin 42-vuotias nainen pyörällä ajaen. Hän pysähtyi kohdallani, ojensi kätensä, ja pyysi minua puhaltamaan niihin. Puhalsin ilman muuta.
Hän sanoi: ”Paksut rukkasetkaan eivät tällä kelillä riitä pitämään näppejä lämpiminä. Kiitos, kun puhalsit, nyt saan taitettua palan suklaata kummallekin.”
Panimme palat suihimme, sulattelimme niitä kitalaissa ja kohta tuli imelä maku kielelle. Rouva kertoi, että hänellä on oma kaakaoviljelmä Venezuelassa. Siellä hän tekee suklaata, jota myy Klamilassa kioskista kahvin kanssa. Ajattelin, että se on suuren maailman meininkiä.

Nopeasti olinkin jo Museotiellä, josta olisi alamäkeä Klamilan keskustaan saakka, paitsi kirkon kohdalla, mutta se kuuluu asiaan, sillä kirkolle on noustava.
Arvasinkin jo odottaa kolmatta itämaan tietäjää. Hän kulki aivan kumarassa kruunu päässä. Kysyin häneltä: ”Mitä sinulla repussasi?” ”Kultaa”, hän vastasi.
”Minne viet sitä?”
”Vaihdan kullan peltomaahan ja metsään. Alan yrittäjäksi ja unohdan tietäjän hommat.“
Björn Wahlroos sanoi Mandatum-pankin lehdessä: ”Todellisuus on, että kuluttajat haluavat biopohjaisia ratkaisuja ja monet niistä ovat tulleet niin halvoiksi tuottaa, että ne ovat saman hintaisia kuin luontoa enemmän kuluttavat ja huonommat teknologiat.”
Tietäjä tiesi, että Nallen Nordea-pankki muuttaa sijoituksensa hiilivapaiksi eikä kulta ole tosiaan biotuote.
”Ei varmaan”, sanoin.
Kotona Hallaperällä katsoin lumihangessa törröttäviä viiniköynnöksiä ja ajattelin, että kortti tuo ja kortti vie, mutta viininviljely on onnenkauppaa.

ERKKI KUPARI

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskotko Hurpun matkailuhankkeen toteutumiseen?

  • En (76%, 92 ääntä)
  • Kyllä (24%, 29 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 121

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä