Joukkorokotukset alkavat torstaina – rokotuspisteet Miehikkälän ja Virojoen terveysasemille

Kymsote valmistautuu monin tavoin joukkorokotusten alkamiseen Kymenlaakson alueella. Rokotukset alkavat torstaina, ensimmäiseksi 85 vuotta täyttäneiden osalta. Tämän ryhmän ajanvaraukset alkoivat

Kymsote rokottaa väestön kaaviossa esitetyn aikataulun mukaisesti.

KK

Kymsote valmistautuu monin tavoin joukkorokotusten alkamiseen Kymenlaakson alueella. Rokotukset alkavat torstaina, ensimmäiseksi 85 vuotta täyttäneiden osalta. Tämän ryhmän ajanvaraukset alkoivat vilkkasti viime viikolla, kertoo Kymsote tiedotteessaan.

Seuraava rokotettavien ikäryhmä on 80-84 -vuotiaat, joiden ajanvaraus alkaa viikolla 10 ja rokotukset viikolla 11. Asiasta tiedotetaan myöhemmin tarkemmin ja tälle ikääntyneiden ryhmälle lähetään myös kirje, jossa annetaan tietoa koronarokotuksista ja ohjeet ajanvarauksesta.

Rokotusta tarjotaan samalla myös näiden ikääntyneiden omaishoitajille ja samassa taloudessa asuville.

Kymsotessa noudatetaan kansallista koronarokotusstrategiaa ja THL:n rokotusjärjestystä. Koronarokotetta saadaan Suomeen vähitellen ja myyntiluvat asettavat ehtoja rokotteiden käytölle, minkä vuoksi rokotetta voidaan aluksi tarjota vain tietyille ryhmille.

– Joukkorokotusten suunnittelussa rokotteiden saatavuus eli määrä ja rokotevalmiste vaikuttavat kaikkeen: ketä rokotetaan ja missä. Rokotuspisteissä ei voi turvallisuussyistä rokottaa samaan aikaan eri rokotevalmisteilla. Esimerkiksi ikääntyneiden rokotukseen sopiva Pfizer-rokote on hankalimmin käsiteltävä, mikä puoltaa harvoja rokotuspaikkoja mieluiten terveydenhuollon yksiköissä, Kymsoten johtaja ylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo.

– Rokotussuunnitelmaa joudutaan sopeuttamaan koko ajan muuttuvan rokotesaannin vaatimuksiin niin, että saataisiin annokset mahdollisimman nopeasti apteekin varastosta kansalaisille. Tällä hetkellä olemme käyttäneet tehokkaasti kaikki Kymenlaaksoon saadut rokotteet.

Kymsotessa on ollut alusta asti käytössä Pfizerin ja Biontechin rokote. Viime viikolla saatiin myös sekä Astra-Zenecan että Modernan rokotteita.

Astra-Zenecan rokotetta tullaan käyttämään kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän linjauksen mukaisesti alle 70-vuotiaiden rokotuksissa. Modernan rokote puolestaan sopii myös ikääntyneille ja se soveltuu muita valmisteita paremmin myös liikkuvaan rokotustyöhön.

Kymsotessa on rokotettu rokotusjärjestyksen mukaisesti ensimmäisenä koronapotilaita hoitava terveydenhuollon henkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat.

– Henkilöstön rokotetarve on ollut laaja. Kymsotessa olemme priorisoineet hoivakotien ja muiden asumispalveluiden asukkaiden rokotukset sekä kotihoidon rokotukset. Ne ovat joko hoidettu tai käynnissä parhaillaan, Mäntymaa selvittää.

Toisena THL:n rokotusjärjestyksessä ovat ikääntyneet ja tämän jälkeen tulevat alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Rokotusjärjestykseen vaikuttaa myös se, että Kymsotessakin Astra-Zenecan rokotetta tullaan käyttämään kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän linjauksen mukaisesti alle 70-vuotaiden rokotuksissa.

Tämä tarkoittaa sitä, että riskiryhmien rokotukset tullaan aloittamaan ikääntyneiden rokotusten rinnalla rokotesaatavuuden mukaan.

Joukkorokotusten valmistelut ovat käynnissä eri puolilla Kymenlaaksoa. Tärkeä osa joukkorokotussuunnitelmaa ovat rokotuspisteet. Rokotuspisteiksi harkittiin alun perin terveysasemia tai kahta suurta rokotuspistettä koko Kymsoten alueelle. Rokotesaatavuus on alussa epävarmaa ja vaihtelevaa ja siksi suuria halleja tms. ei lähdetty kuitenkaan suunnittelemaan.

Rokotustoiminnan järjestämisen näkökulmasta muun muassa työvoima, rokotetoimitusten logistiikka ja vartiointi ovat sujuvampia, kun rokotukset keskitetään harvempiin paikkoihin. Keskittäminen mahdollistaa rokotusten nopeamman läpimenoajan. Samalla on tärkeä huolehtia, että eri kuntien asukkaat pääsevät rokotuspisteisiin.

Rokotuspisteitä joukkorokotuksia varten on myös Virolahdella Virojoen terveysasemalla ja Miehikkälän terveysasemalla.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka