0

Hurpun matkailuhankkeen suunnittelija sivuun – yhteistyö jatkuu Cursorin kanssa

Kuutisen vuotta Virolahden kunnan kanssa yhteistyössä Hurpun matkailualueen kehittämistä suunnitellut Hurppu Horizon Centre Oy on vetäytynyt hankkeesta.
– Hurppu Horizon Centre on tällaisen päätöksen tehnyt. Enempää en voi asiaa kommentoida, yhtiön toimitusjohtaja Vadim Kasarnovski totesi.
Asiasta tiedotti Virolahden kunnanhallitus maanantain kokouksen jälkeen toteamalla, että hanketta jatketaan nyt yhdessä Cursor Oy:n kanssa.
– Meillä on siellä hyvä asemakaava ja hanketta jatketaan nyt ihan samalla tavalla, eli yritämme löytää alueelle investorin ja operaattorin, kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli sanoi.
Pullin mukaan koronasta johtuen tilanne on edelleen haastava, mutta kysymys on ainutlaatuisesta alueesta, joten matkailuhanke on edelleen mahdollista toteuttaa.

Kommentteja aiheesta “Hurpun matkailuhankkeen suunnittelija sivuun – yhteistyö jatkuu Cursorin kanssa

  • 24.2.2021 at 09:47
    Permalink

    Huh. Eipä taida olla haitaksi pieni aikalisä! Toivotaan, että kunnanisät ja Cursor malttaisivat nyt hetken miettiä, mistä ja millaista kumppania, ja millaista rahaa tällaisiin julkisin varoin buustattaviin kehittämishankkeisiin haetaan. Yritystoimintaan kuuluu, että ennen sopimusten tekoa taustat tarkistetaan.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Uskotko Hurpun matkailuhankkeen toteutumiseen?

  • En (76%, 92 ääntä)
  • Kyllä (24%, 29 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 121

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä