Vivan-purjelaivalla on käyty silakkakauppaa presidentin kanssa ja pidetty rippikoululeirejä: "Valvoja päivysti keskellä" 21.5.2023 5:00 | Päivitetty eilen 9:50
Pienet kokoonpanot kirkkomusiikkiviikon suola kesäkuun alkupäivinä: "Olen saanut musiikilta niin paljon. Mietin, miten voisin antaa jotain takaisin päin" 18.5.2023 13:05
Kaakonkulma 30 vuotta sitten | Olisipa Virolahden poliisillakin polkupyörä – Miehikkälässä sudet äimistelivät Rikkolan traktoria 13.5.2023 5:00
Kiiskijärvi saa sillan seuraavaksi sadaksi vuodeksi kesäkuussa: "Talvella emme pitäneet edes niin pitkää taukoa kuin etukäteen ajateltiin, koska kelit olivat hyvät" 1.5.2023 5:15
Katso kuvat | Kaukoputkimiehenä tunnettu helsinkiläinen Tero Hiekkalinna valokuvaa tähtiä Virolahdella – kuvaajan kannalta paras on säkkipimeä maisema: "Kesällä pitää sitten keksiä jotain muuta tekemistä" 23.4.2023 5:00
Kotkalais-virolahtelainen Risto Uro: "Ruokavalio voi olla ihmiselle uskonnon kaltainen" – Anoreksiaan sairastui jo satoja vuosia sitten kurinalaisia nunnia, nykyään vegaaneilla on tarkat periaatteet 16.4.2023 5:05
Diandra tähdittää Kaakon kamarimusiikkia heinäkuussa – Konsertissa kuullaan niin kotimaisia kuin kansainvälisiäkin klassikoita 31.3.2023 5:05
Vaalimainokset kokeneet kovia – Klamilassa kaatuivat telineet, Sibakoffia "puukotettiin" rintaan ja Pakkasta otsaan 27.3.2023 15:20 | Päivitetty 31.3.2023 8:26
Miehikkälässä pääsee hiihtoladulle koiran kanssa: "Helsingin suunnalta on tulossa ihmisiä kokeilemaan meidän koiralatua" 17.3.2023 5:00
Sotahistoria | Kentälle jääneen Eino Hietalan kohtalosta löytyi uutta tietoa: "Tieto perustuu siihen, että sinne on haudattu neljä suomalaista tuntematonta vainajaa, jotka on tuotu Punnuksesta" 12.3.2023 3:50
Kaakonkulma 30 vuotta sitten | Poliisin tehoratsiat tuottivat tulosta Vaalimaalla: "Sana siitä, että me voimme olla täällä vastassa, on mennyt perille" 4.3.2023 5:00
Virolahden kunta kirjaa Vaalimaan konkursseista 347 000 euroa luottotappiot – Kokonaisuudessaan tappiot 30 000 euroa suuremmat 27.2.2023 15:05
Miehikkälän kepparikerho vuoden 4H-kerho -kilpailun finaaliin – yleisö voi äänestää suosikkiaan perjantaihin asti 17.1.2023 10:50
Kenttäpostikirje oli merkki, että ainakin kirjoitushetkellä lähettäjä on ollut hengissä – kirjoittaminen oli lähes ainoa tapa pitää ihmissuhteita yllä kodin ja rintaman välillä: "Ensi kuussa lähetän sukkia ja jos tarvitset, puhtaita alushousuja" 8.1.2023 5:00
Vuoden luetuimpia | Ikuisen penkkiurheilijan hiihtomietteitä ja muisteluksia siitä, kun Kirvesniemi kävi iltamissa: ”Ei tarvihe, kyl mie täst hyväst yletän” 1.1.2023 14:00
Vuoden luetuimpia | Virolahtelainen maailmanmestari Simo Piispa kaivoi kiekkoringin lumen alta ja keskittyi harjoitteluun: "Voin kertoa, että kaurapuuroa on mennyt kilotolkulla" 31.12.2022 14:00
Eläkkeellä oleva virolahtelaisleipuri opetteli kahdesti kävelemään – uransa aikana lähes 50 vuotta leiponut Ahti Meriläinen pyöräyttää yhä kahvipullat itse: "Pientä toimintaa, etten pääse ihan kuivettumaan" 25.12.2022 5:00
Utin helikopterit pörräävät myös Kaakonkulmalla tällä viikolla – luvassa lentotoimintaa niin päivällä kuin pimeälläkin 12.12.2022 5:20
Jää värjäytyi siniseksi alkuviikolla Klamilassa – syynä ovat kuolleet sinilevät: "Sinilevä on juuri tästä syystä saanut kutsumanimensä" 9.12.2022 14:00
Vaalimaan Zsarin myymälöissä haikeat tunnelmat viikkoa ennen ovien sulkeutumista – "Kunpa joku tajuaisi tämän paikan potentiaalin" 22.11.2022 10:28
Kymenlaakson asukkaat ovat keskimääräistä sairaampia – Menetettyjä elinvuosia on enemmän kuin missään muualla Suomessa 7.11.2022 16:00
Kaakonkulma 30 vuotta sitten | Mika Urpalainen patisteli lama-ajan kansaa lenkille: "Vaikka lähtö on usein vaikeaa, palkkiona on mitä parhain olotila" 5.11.2022 5:00
Käräjäoikeus asetti Zsarin ja sen tytäryhtiön konkurssiin – Zsarin liikkeet ovat auki toistaiseksi, loppuunmyynti kestää pari viikkoa 19.10.2022 9:20 | Päivitetty 19.10.2022 17:33
Zsar mainostaa kotieläinpihan vierailua torstaille – Käräjäoikeus päättänee keskiviikkona konkurssiin asettamisesta 18.10.2022 17:28
Ostoskylä Zsar hakeutui konkurssiin: "Tyhjä ja surullinen olo" – Toiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti 17.10.2022 14:15 | Päivitetty 17.10.2022 17:10
Ostoskylä Zsar hakeutui konkurssiin: "Tyhjä ja surullinen olo" – Toiminta jatkuu toistaiseksi normaalisti 17.10.2022 11:59 | Päivitetty 17.10.2022 17:54 Zsarin konkurssiuutinen yllätti niin yrittäjät kuin asiakkaatkin: "Kesällä kauppaa tehtiin oikein mukavasti ja kaikki näytti hyvältä" 17.10.2022 17:11 | Päivitetty 20.10.2022 14:34 Zsar on velkaa Virolahden kunnalle 188 000 euroa: "Sormet tässä on ristiin laitettava ja toivottava, että saamme vielä positiivisiakin uutisia Zsarista" 17.10.2022 17:40 | Päivitetty 20.10.2022 14:33 Vaalimaan Zsarin tuorein tulokas Hopeapuro ei kavahtanut hiljaisia aikoja – Neljä uutta brändiä vuodessa on kauppakeskusjohtajan mielestä "tässä maailmantilanteessa ihan ok" 25.9.2022 5:00 | Päivitetty 20.10.2022 14:09 Uutisanalyysi | Ostoskylä Zsar koki koronan kovan kouraisun, mutta sen pärjääminen oli vaakalaudalla jo ennen pandemiaa – Venäläisasiakkaista voi olla turha odottaa pelastusta 17.7.2022 5:00 Zsarin ja sen tytäryhtiön on maksettava miljoonavelkansa vuoden 2028 loppuun mennessä – Yhtiöiden yrityssaneerausohjelmat on hyväksytty 22.10.2021 15:46 | Päivitetty 22.10.2021 16:21
Zsarin konkurssiuutinen yllätti niin yrittäjät kuin asiakkaatkin: "Kesällä kauppaa tehtiin oikein mukavasti ja kaikki näytti hyvältä" 17.10.2022 17:11 | Päivitetty 20.10.2022 14:34
Zsar on velkaa Virolahden kunnalle 188 000 euroa: "Sormet tässä on ristiin laitettava ja toivottava, että saamme vielä positiivisiakin uutisia Zsarista" 17.10.2022 17:40 | Päivitetty 20.10.2022 14:33
Vaalimaan Zsarin tuorein tulokas Hopeapuro ei kavahtanut hiljaisia aikoja – Neljä uutta brändiä vuodessa on kauppakeskusjohtajan mielestä "tässä maailmantilanteessa ihan ok" 25.9.2022 5:00 | Päivitetty 20.10.2022 14:09
Uutisanalyysi | Ostoskylä Zsar koki koronan kovan kouraisun, mutta sen pärjääminen oli vaakalaudalla jo ennen pandemiaa – Venäläisasiakkaista voi olla turha odottaa pelastusta 17.7.2022 5:00
Zsarin ja sen tytäryhtiön on maksettava miljoonavelkansa vuoden 2028 loppuun mennessä – Yhtiöiden yrityssaneerausohjelmat on hyväksytty 22.10.2021 15:46 | Päivitetty 22.10.2021 16:21
Koira- ja kissahoitola Tupahukkaan saa lemmikki tulla vaikka omien sohvatyynyjen kanssa: "Palkinnoista parhain on tyytyväinen eläin" 5.10.2022 5:00
Katso kuvat | Hylsyt kilahtelivat partioveneen kannelle, kun reserviläiset tähtäsivät 500 metrin päässä kelluvaan maaliinsa – Kymen Sanomat seurasi merivartioston harjoituksia Kotkan Rankin edustalla 23.9.2022 17:01
Vaalimaalla ei normaalista poikkeavaa liikehdintää – kymmenien kilometrien jonot Venäjän puolella vaikuttavat pelkiltä huhuilta: "Täällä on normaalia Ukrainan sodan aikaista toimintaa" 21.9.2022 18:45
Kotkassa ja Pyhtäällä saa bensaa ja dieseliä jo alle kahden euron litrahintaan – Virojoen SEO-asemalla kaikkein kalleinta 17.8.2022 10:45
Miehikkälän pojasta ei tullut autokauppiasta tai kodinkonemyyjää, mutta näyttelijä tuli – Kotimaisista televisiosarjoistakin tuttu Antti Peltola tähdittää Bastionin kesäteatterin uutta komediaa 11.8.2022 9:20
Pyterlahden ilmavalvontatornista näkee Venäjän Portovajan kompressoriasemalle – liekkejä havaittu juhannuksesta asti: "Ei voida sanoa, että tässä olisi enää kysymyksessä rutiinisoihdutus" 9.8.2022 16:00
Merikotka vaikuttaa merkittävästi merimetsoihin selviää tuoreesta tutkimuksesta – onko tässä selitys myös Virolahden kuihtuvalle merimetsokannalle? 9.8.2022 13:05
Ex-kuntapomo Vaalimaan hankkeista: "Ilman niitä Virolahden asukasluku ei olisi enää yli kolmeatuhatta" 24.7.2022 20:27
Kaakonkulma 30 vuotta sitten | Väinö Koskela muisteli jalkojen kipeytyneen olympialaisten alla, lääkäri kehotti vaihtamaan baskerin lippalakkiin – Virolahden ensimmäisessä kesäasukasillassa ei piiloteltu ketunhäntää 23.7.2022 5:00 | Päivitetty 16.9.2022 15:28
Viktor Markelov tekee taideteoksen Galleria Sylvin ulkoseinään – innoituksena muisto Sylvi Hauhiasta 18.7.2022 5:00 | Päivitetty 18.7.2022 12:29
Kesä | Zsarin vaikeudet eivät asiakkaiden tunnelmaa latistaneet: "Ensin vaatekauppaan ja sitten meikkiostoksille" 13.7.2022 16:01
Virolahtelainen maailmanmestari Simo Piispa kaivoi kiekkoringin esiin lumen alta ja keskittyi harjoitteluun: "Voin kertoa, että kaurapuuroa on mennyt kilotolkulla" 12.7.2022 14:09
Virolahdella toimiva Helsingin Painopalvelut Oy on yrittäjä Kalevi Lintusen työ ja harrastus: "Jokaisella koneella on oma sielunelämä, joka täytyy oppia tuntemaan" 27.6.2022 5:00
Kesä | Harley-Davidson on Ari Pirskasen valinta ja menopeli: ”Siinä on sellaista HD-veljeyttä! Ja näissä piireissä on hyvä henki” 25.6.2022 5:05
Korona-aika vilkastutti lemmikkieläinmarkkinat: "Niistä on pidettävä hyvää huolta jatkossakin" 24.6.2022 9:00
Pakoja ja haaveita -elokuvaa kuvataan Haminassa ja Virojoella, menopelinä muun muassa Dodge Challenger – Katso tunnelmia kuvauksista Vaalimaantieltä! 22.6.2022 17:00
Kesä | Uudet tekstiilit koristavat Sihkarinkallion kotaa – Miehikkälän kunta toivoo etenkin ulkopaikkakuntalaisten löytävän mukavan retkeilypaikan 19.6.2022 7:00
Omaisuusrikoksia tehtailleelle kolmikolle vankeutta Kymenlaakson käräjäoikeudessa – Tekijöiden matkaan lähti muun muassa kassakaappi Virolahdella 1.6.2022 20:33