Vaalimaan Zsarin tuorein tulokas Hopeapuro ei kavahtanut hiljaisia aikoja – Neljä uutta brändiä vuodessa on kauppakeskusjohtajan mielestä "tässä maailmantilanteessa ihan ok" 26.9.2022 15:05
Zsarissa on jo opittu rajan kiinnioloon – Kansainvälinen tilanne ei muuta liikekeskuksen kehitysnäkymiä, uusia liikkeitä luvassa lisää kevään aikana 1.3.2022 5:05 | Päivitetty 1.3.2022 8:13
Papu Design avaa myymälän Zsariin – Kyseessä on lasten ja naisten vaatteita myyvän yrityksen ensimmäinen kivijalkakauppa Helsingin ulkopuolella 11.2.2022 11:27 | Päivitetty 11.2.2022 16:00
Kaakkoisrajalla hiljaista ja rauhallista – maastorajalla epäiltiin syyskuussa yhtä valtionrajarikosta 6.10.2021 15:15
Uuden myymälän suunnittelu on luova prosessi – Juliaana Paananen kertoo, että uusi yrittäjä on otettu hyvin vastaan Zsarissa 12.9.2021 14:15
Vaalimaalla valmistaudutaan koronan jälkeiseen aikaan – raja-aseman uusi päällikkö Jussi Pekkala pitää EU:n vaatimaa kasvokuvausta isona haasteena 25.8.2021 16:10
Vaalimaalla vaihdetaan päällikköä – Jani Liikola lähtee opiskelemaa ja uusi päällikkö saapuu Immolasta 4.8.2021 11:10
4H-yhdistys kerää taas metalliromua elokuussa – jättöpaikat Suur-Miehikkälässä, Muurikkalassa, Säkäjärvellä ja Vaalimaalla 28.7.2021 16:05
Historiaa tutuksi rajakiviretkellä – 300 vuotta sitten solmitun Uudenkaupungin rauhan rajakiviin tutustuttiin helteisessä säässä 18.7.2021 15:35
Vaalimaanjoen kosket kohta kunnostettu – Hauhiankoskella kiertouoma suojelee vanhaa myllyrakennusta ja sitä myöten kalat pääsevät eteenpäin 15.7.2021 19:05
Kymsoten alueella kymmenen uutta koronatartuntaa – Himoksen juhannusfestarit poikivat yhä jatkotartuntoja, EM-kisatartunnat ovat jo rauhoittumaan päin 13.7.2021 12:20 | Päivitetty 13.7.2021 17:20
"Toivon, ettei vastaavanlaisia tapahtumia järjestetä" – Kymsoten johtajaylilääkärin mukaan tiistain rajaruuhka oli monen tekijän summa 23.6.2021 14:54
Koronatapaukset nousussa Vaalimaan rajanylityspisteellä – osalla yhteys jalkapallon EM-otteluihin Pietarissa 21.6.2021 13:20
“Valta ei ole itsetarkoitus” – äänikuningas Osmo Havuaho haluaa Virolahden johtoon sellaisen joukkueen, joka toimii hyvin – toki hän on itsekin käytettävissä hyviin tehtäviin. 14.6.2021 17:20
Sylvi Hauhian muotoilemat patsaat pääsevät taas yleisön ihasteltaviksi myllyn maisemissa – Galleria Sylvi avautuu kesäkuussa Hauhian myllyn ympäristössä 1.6.2021 17:05
Sydänkylän karhua piti karkoittaa koirilla kolmesti ennen kuin se uskoi ja vaihtoi maisemaa 19.5.2021 16:15
Korona-aika hiljensi moottoritien – rajaliikenne on hieman elpynyt, mutta ajoneuvomäärä on edelleen vähäinen 17.5.2021 12:55
Vaalikone | Kunnan kuuluu turvata liikekeskusten toimintaa, 73 prosenttia virolahtelaisista ehdokkaista pitää kaupallisten keskusten turvaamista järkevänä 2.5.2021 14:25
Demarit haluaa säilyttää asemansa Virolahdella – varhaiskasvatus ja myös nuorten asiat nousevat puolueen tavoitteissa korkealle 29.4.2021 17:00
Helikopterit pörräävät ensi tiistaista alkaen Vaalimaalla ja siitä länteen päin puiden raivaustöissä 15.4.2021 15:15
Interfin oy:n rahoitus ei vielä kokonaan selvillä, Virolahti on valmis osuuteensa, mutta Miehikkälä selvittelee asiaa 15.4.2021 10:30
Salmen sillan remontti katkaisee Hurttalantien huomenna tai keskiviikkona – kiertotie käytössä kesäkuun loppuun 12.4.2021 7:00