Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide: Halutaanko lukion kansainvälistyvän?

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua suunnitelmasta hankkia ulkomaalaisia opiskelijoita Virojoen lukioon. Etenkin somessa keskustelu on mielestäni ollut, anteeksi vain,

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua suunnitelmasta hankkia ulkomaalaisia opiskelijoita Virojoen lukioon.

Etenkin somessa keskustelu on mielestäni ollut, anteeksi vain, paikoin ala-arvoista. Keskustelussa ovat vilahdelleet sanat mamu, muslimi, turvapaikka, moskeija ja jopa ihmiskauppa. Saattaa olla, että keskustelu oli kauko-ohjauksessa, koska samanlaista keskustelua on käyty muuallakin, missä vastaava Finest Futuren kanssa tehtävä sopimus on ollut käsiteltävänä.

Kaakonkulman kysely aiheesta saavutti myös ennennäkemättömän suosion. En muista, että koskaan kysymykseen olisi tullut yli 500 vastausta.

Äänet puolesta ja vastaan jakautuivat melko tasan.

Sopimusesityksessä oli monia kysymyksiä herättäviä asioita; kiireellisyys, opiskelijoiden määrä, kielitaito, valtionosuuskysymykset jne. Siksi esitin kunnanhallituksessa, että asia olisi palautettu uuteen valmisteluun niin, että opiskelijoita tulisi vasta aikaisintaan syksyllä 2022, opiskelijoiden määrä rajattaisiin enintään kymmeneen ja että muutkin asiat ehdittäisiin valmistella huolellisesti. Hallitus päätti kuitenkin sulkea nämä ovet.

Kunnanhallitus teki päätöksen, joten ”pulinat pois”. Jäljelle jäi silti ongelma, jonka edessä lukio on. Opiskelijamäärä pienenee hälyttävästi.

Ulkomaalaisten opiskelijoiden varaan lukion toimintaa ei tietenkään voi pelkästään laskea, mutta lukion kansainvälistymisellä olisi paljon enemmän myönteisiä kuin kielteisiä vaikutuksia.

Seppo Pirttimäki

kunnanvaltuutettu,

kunnanhallituksen jäsen