Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Klamilan Ierikka: Oma tekemä lahja lämmittää antajan mielen

Kuten hyvin muistat, Jukolan pojat karkasivat 1950-luvun alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, ja muuttivat Klamilaan. Syitä oli monia. Karhut olivat hävinneet

Kuten hyvin muistat, Jukolan pojat karkasivat 1950-luvun alussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta, ja muuttivat Klamilaan. Syitä oli monia. Karhut olivat hävinneet eteläisestä Hämeestä, Klamilassa olivat hyvät marjamaat ja peltoja ohranviljelyyn.

Niinpä jukolalaisia näkyy paikkakuntamme metsissä samoilemassa, pyyntihommissa ja hillomarjoja keräämässä. Uuden Jukolan omasta ohrasta pantu olut on tunnettu Suomenlahden rannikolla aina Helsinkiin saakka.

Vuosi oli taas vierähtänyt, ja veljekset kokoontuivat Juhanin tuvassa suunnittelemaan yhteistä joulun viettoa. Lauri vuoleskeli käkkäräisestä puusta kävelykeppiä, Simeoni selaili katekismusta, Timo väänteli naamaansa, Aapo yritti pujottaa narua himmeliin, Tuomas pehmitti koivun tuohta vedessä ja Eero piirteli numeroita paperiin.

Juhani nousi seisomaan, käveli tuvan ympäri, ja sanoi: ”Mitä jos minä olen tänä vuonna joulupukkina Klamilan kyläläisille ja jaan lahjat. Eero nuorimpana voisi lähteä tontuksi mukaan.”

Veljesten päät kohosivat hiukan.

”Voisin käydä Vaalimaan kaupoissa katsomassa edullisia lahjoja. Ehkä Haminastakin voisi kauppareissulla jotain löytyä.” Nyt Simeoni tarttui asiaan: ”Miksi tuhlata vähiä rahojamme kauppoihin, kun voimme lahjat kyläläisille itsekin askarrella. Meissä on voimaa, sanoi jo itse Aleksis Kivi.”

Juhani oli hetken hiljaa, katsoi veljiinsä ja kysyi: ”Mitä tuumitte tuosta ajatuksesta? Rahasta se ei ole kiinni. Mehän tässä Osuuspankkia pidämme pystyssä. Säästyvät Simeonin perintörahat kolehtiin, vaikka sinne taidat sinä pudottaa nappeja. Syntyykö lahjoja?”

Eero sanoi lähtevänsä mielellään tontuksi. Hän katseli veljiä, ja sanoi: ”Laurilta saamme kävelykeppejä, Aapolta himmeleitä, Tuomakselta tuohivasuja, Timo vääntelee sanoja ja Simeoni kirjoittaa niistä värssyn jokaiseen lahjaan. Juhanin kanssa jaamme. Ajelemme minun uudella Porschellani.”

”Minä voin puolestani antaa kyläläisille ohraa oluenpanoon jo ennakkoon”, lisäsi Juhani.

Näin alkoivat ensimmäiset joululahjavalvojaiset Juhanin tuvassa.

Jouluviikolla lahjoja oli jo kertynyt aika kasa. Veljekset ajattelivat, että yksi lahja riittää taloa kohti. Tulevat pian kyläläiset ylpeiksi, jos saavat ylenpalttisesti. ”Ei voi rikaskaan omistaan antaa loputtomasti”, sanoi Simeoni usein, ja lisäsi: ”köyhän on hyvä ravita sielua.”

Niinpä aattona lähtivät Juhani joulupukiksi naamioituna ja Eero tontun vehkeissä ajamaan kylää ympäri. He aloittivat Sydänkylältä ja jatkoivat siitä Häppilän ja Länsikylän kautta Klamilan keskustaan.

Vierailut menivät saman kaavan mukaan. Eero ajoi auton pihaan hiukan piiloon. Juhani vilkaisi peiliin ja tarkasti parran asennon ja sitten ovelle koputtamaan. Kun ovi aukesi, miehet menivät sisään, koppasivat lahjasäkin ovenpielestä ja laulattivat ensin lapsia, ja niiden puutteessa muita.

Juhani sanoi juhlavasti: ”Kiitos teille ja hyvää joulua taloon.” Eero pyysi jotakuta jakamaan lahjat, siinä välissä he katosivat aaveen tavoin.

Eeron autolla matka sujui joutuisasti, radio oli auki ja sieltä tuli Varpusta jouluaamuna ja muuta tilanteeseen sopivaa.

Kun he reilun parin tunnin kuluttua saapuivat Juhanin taloon, olivat muut veljekset perheineen kerääntyneet jo joulupöydän ympärille. Eero ja Juhani riisuivat tekoparrat pois, panivat nutut naulaan, kävivät pesemässä kätensä ja istuivat pöytään.

Tuomas nousi ylös ja sanoi: ”Sanotaan, että hyvä Tuomas joulun tuopi. Emmekö nyt kohota oluthaarikan ja asetu rauhassa syömään. Paini alkakoon sitten myöhemmin illalla.”

ERKKI KUPARI