Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus: Yrittäjille olisi rahaa edelleen tarjolla

Yksin yrittäjien korona-avustuksia ei ole haettu lähellekään niin paljon kuin rahaa on tarjolla. Toki hakemuksia ehtii vielä hyvin laatimaan, sillä

Yksin yrittäjien korona-avustuksia ei ole haettu lähellekään niin paljon kuin rahaa on tarjolla. Toki hakemuksia ehtii vielä hyvin laatimaan, sillä hakuaika päättyy syyskuun lopussa ja hakemuksissa voi vedota maaliskuun puolivälin ja elokuun lopun välisenä aikana syntyneisiin kustannuksiin.

Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli sanoo, että koronahakemusten vähäinen määrä on ollut yllätys. Siltä se todellakin kuulostaa, sillä monet pienyrittäjät ovat kärsineet epidemiasta samassa suhteessa tai jopa enemmänkin kuin isommat toimijat.

Esimerkiksi kampaamoa yksin pitävä yrittäjä menetti koronan takia suuren joukon asiakkaistaan. Tulot vähenivät oleellisesti, mutta samaan aikaan menot säilyivät. Piti maksaa vuokrat, sähköt ja kaikki muut laskut ihan kuten ennenkin. Toki monet vuokranantajat ovat tulleet vastaan ja maksuajoista on voinut neuvotella.

Silti on kummallista, että ilmainen raha ei ole sen enempää kiinnostanut. Kahden tonnin kertapotti on yksinään töitä tekevälle yrittäjälle tuntuva summa ja apu moneenkin akuuttiin ongelmaan.

Voi olla tietenkin niinkin, että tuen saamiselle asetetut reunaehdot on asetettu liian koviksi. Sen näemme kuitenkin vasta, kun koronaepidemiasta tehdään joskus myöhemmin kattavaa selontekoa.

Tällä hetkellä pienten yrittäjien kannattaa kuitenkin edelleen tutkia tarkoin oma tilanteensa. Jos tarvetta on, kunnille myönnettyjä tukirahoja kannattaa hyödyntää mahdollisimman hyvin. Varmaa on vain se, että käyttämättömille valtion rahoille kyllä löytyy käyttöä jostakin muualta, jos emme itse sitä mahdollisuutta hyödynnä.