Kymenlaaksossa annettu yli 23 300 koronarokotusta – Ajanvaraus on välillä ruuhkautunut

Yli 80-vuotiaiden joukkorokotukset etenevät Kymenlaaksossa. Rokotettavien joukko laajenee nyt myös sairauden vuoksi riskiryhmään kuuluviin 60-64 -vuotiaisiin. Ensimmäisenä on rokotettu 85

KK

Yli 80-vuotiaiden joukkorokotukset etenevät Kymenlaaksossa. Rokotettavien joukko laajenee nyt myös sairauden vuoksi riskiryhmään kuuluviin 60-64 -vuotiaisiin.

Ensimmäisenä on rokotettu 85 vuotta täyttäneitä ja tätä vanhempia. Viime viikolla on aloitettu 80 vuotta täyttäneiden ja tätä vanhempien rokotukset. Ryhmään kuuluvat myös yli 80-vuotiaiden omaishoitajat ja samassa taloudessa asuvat, yli 70-vuotiaat. Samoin rokotukset on aloitettu sairautensa vuoksi 1. riskiryhmään kuuluville, ikäryhmässä 65-69 -vuotiaat.

Koronarokotusten ajanvaraus 80 vuotta täyttäneille avautui viime viikon maanantaina, jolloin puhelinajanvaraus alkoi heti vilkkaana. Puhelinajanvaraus toimii takaisinsoittoperiaatteella ja palvelussa on ollut ruuhkaa. Kymsote suosittelee odottamaan rauhassa takaisin soittoa. Asiakkaalle soitetaan tarvittaessa useamman kerran, eli koko ajan ei tarvitse ”päivystää” puhelinta. Ruuhkien välttämiseksi asiakkaille suositellaan ensisijaisesti sähköistä ajanvarausta, mikäli sen käyttö on mahdollista.

Joukkorokotuksissa edetään ikääntyneimmistä nuorempiin. Kaikki yli 70-vuotiaat kuuluvat jo pelkästään ikänsä puolesta koronavirustaudin riskiryhmään, heidän kohdallaan sairauksilla tai diagnooseilla ei ole vaikutusta rokotusjärjestykseen. Tavoitteena on, että saatavat rokotemäärät kasvavat ja 70-80 -vuotiaiden rokotukset saadaan aloitettua mahdollisimman pian. Arvion mukaan 75-79 -vuotiaiden ajanvaraus alkaa vielä maaliskuussa.

Kymsoteen on tullut paljon palautetta siitä, onko 70-80 -vuotiaat unohdettu. Ei ole. Hämmennys johtuu siitä, että rokotusjärjestykseen on tehty poikkeus ja viime viikolla on aloitettu rokotukset alle 70-vuotiaille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Heistä rokotusta on tarjottu ikäryhmälle 65-69 -vuotiaat. Syynä on ollut se, että Kymsotessa on saatavilla rokotevalmistetta, joka ei ole soveltunut yli 70-vuotiaiden rokotuksiin.

THL:n nimittämä Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä KRAR linjasi viime viikolla, että AstraZenecan koronarokotteella voidaan rokottaa myös ikääntyneitä, mutta käytännön syistä KRAR suosittelee, että 70 vuotta täyttäneiden rokotuksia jatkettaisiin toistaiseksi entiseen tapaan mRNA-rokotteilla.

Tällä hetkellä Astra Zeneca -rokotettakin saadaan kuitenkin niin vähän, että sillä ei ratkaista 70-80 -vuotiaiden rokotuksia. Tähän ikäryhmään kuuluvia on Kymenlaaksossa lähes 22 000 ja rokoteannoksia tarvitaan kaksi kertaa.

Rokotusaikoja voivat nyt varata, yli 80-vuotiaiden lisäksi, myös 60–69 -vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustartunnalle erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila. Tällaisia sairauksia tai tiloja ovat: elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes ja Downin oireyhtymä. Joitakin näistä potilasryhmistä on kontaktoitu suoraan erikoissairaanhoidon puolelta, dialyysihoitoa saavat noin 50 asiakasta on rokotettu Kymenlaakson keskussairaalassa.

Ikääntyneitä kymenlaaksolaisia on saatu jo varsin kattavasti rokotettua mm. hoivakodeissa. Tehostetun palveluasumisen ja tavallisen palveluasumisen asukkaat on jo rokotettu 1. rokotteen osalta, heitä on rokotettu viime perjantaihin mennessä yhteensä 3260. Samoin säännöllisen kotihoidon iäkkäitä asiakkaita ja veteraaneja on rokotettu jo suuri osa, rokotteita heille on annettu 1250.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka