Joukkorokotukset käynnissä yli 70-vuotiaille, mutta riskiryhmien rokotusten jatkamista odotellaan yhä

Rokotukset jatkuvat yli 70-vuotiaiden osalta, mutta riskiryhmien rokotukset ovat edelleen keskeytyksissä (kuvituskuva Jari Silvennoinen).

KK

Koronarokotukset ovat Kymenlaaksossa käynnissä kaikille yli 70-vuotiaille. Kymenlaaksossa on annettu 29 874 koronarokotusta. Sairauden perusteella 1. riskiryhmään kuuluvien rokotukset keskeytettiin viikko sitten ja ne ovat tauolla edelleen, kertoo Kymsote tiedotteessaan.

Koronarokotusten ajanvaraus 70 vuotta täyttäneille avautui keskiviikkona ja rokotukset käynnistyivät saman tien. Rokotusten ajanvarauksen avaaminen 70-74 -vuotiaiden ryhmälle näkyi heti vilkkaana niin sähköisessä ajanvarauksessa kuin puhelinajanvarauksessakin. Sähköistä ajanvarausta on käytetty hyvin ja kaikkiaan rokotusaikojen varauksia on tehty sähköisesti jo 8730. 70 vuotta täyttäneet ja kaikki tätä vanhemmat voivat edelleen varata aikoja koronarokotuksiin.

Kymenlaaksossa on nyt annettu 29 874 koronarokotusta, joista 3756 on 2. rokotetta. Yli 80-vuotiaita kymenlaaksolaisia on rokotettu 10 559, mikä tarkoittaa noin 80 prosenttia ikäryhmästä. Suunnitelmien mukaan kaikki 70 vuotta täyttäneet kymenlaaksolaiset saavat koronarokotteen 1. annoksen huhtikuun puoliväliin mennessä.

Joukkorokotukset ovat käynnissä rokotuspisteissä eri puolilla Kymenlaaksoa ja ikäryhmän laajentuessa rokotuspisteissä olevia rokotuslinjoja on lisätty.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päätti keskiviikkona, että koronarokotuksia AstraZenecan rokotteella voidaan jatkaa 65 vuotta täyttäneillä ensi maanantaista alkaen. THL:n mukaan AstraZenecan rokote sopii kaikille 65 vuotta täyttäneille, eikä sairausperusteisia rajoitteita rokotteen antamiselle tällä hetkellä ole. Uudet tutkimustulokset AstraZeneca-rokotteesta osoittavat, että rokote on yhtä tehokas kuin mRNA-rokotteet. Teho vakavaa tautia vastaan on lähes 100 prosenttia.

AstraZeneca otetaan nyt, viikon keskeytyksen jälkeen, käyttöön myös Kymsotessa 65 vuotta täyttäneiden rokotuksissa.

– Käytämme tehokkaasti ja THL:n ohjeiden mukaisesti kaikki rokotevalmisteet, joita olemme saaneet ja tulemme jatkossa saamaan Kymsoteen. Tyhjäkäyntiä ei ole, saadut rokotteet rokotetaan mahdollisimman nopeasti rokotuspisteissä eri puolilla maakuntaa. On tärkeää, että kymenlaaksolaisten rokotukset etenevät ja rokotusten myötä voimme edetä koronaepidemiassa kohti parempia ja turvallisempia aikoja, kertoo johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.

Alle 65-vuotiaiden henkilöiden AstraZenecan toisen annoksen antamisesta THL antaa ohjeistusta myöhemmin.

AstraZenecan lisäksi Kymsotessa käytetään tällä hetkellä myös BioNTechin ja Pfizerin rokotetta (Comirnaty). Käytössä on myös pieniä määriä Modernan rokotetta, joka soveltuu ominaisuuksiltaan liikkuvaan rokotustyöhön, tämän vuoksi sitä on käytetty esimerkiksi kotihoidossa.

Rokotettava ei voi valita, mitä rokotevalmistetta hän saa, mutta hän saa halutessaan tiedon rokotevalmisteesta ajanvarauksen yhteydessä. Ensi maanantaina Kymsoten rokotuspisteissä on käytössä AstraZenecan valmiste.

AstraZenecaan liittyen on Kymsoteen tullut jonkun verran palautetta ja kysymyksiä rokotevalmisteen turvallisuudesta, koska rokotteeseen on liittynyt useita THL:n ohjeita.

– THL:n päätös AstraZenecan ja muidenkin rokotusvalmisteiden kohdalla perustuu tutkittuun tietoon ja luotamme terveysviranomaisiin, muistuttaa Marja-Liisa Mäntymaa.

– Jos minulle tarjottaisiin AstraZenecaa, olisin itse valmis ottamaan sen olkavarteen. Tosin en vielä ikäni puolesta ole rokotusvuorossa, toteaa Mäntymaa.

Viikko sitten perjantaina Kymsote perui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päätöksen myötä sairaudelliseen 1. riskiryhmään kuuluvien 18-69-vuotiaiden rokotusajat. Rokotusajat peruttiin tältä viikolta, myös ensi maanantain ajat on peruttu. Kymsote on ollut yhteydessä ajan varanneisiin, joita on noin kaksituhatta. Henkilöille ilmoitetaan, kun he voivat jälleen varata aikoja. Tällä hetkellä ajanvaraus ei ole auki tälle ryhmälle.

Poikkeuksena ovat tähän ryhmään kuuluvat 65-69-vuotiaat, joiden aika on peruttu. Heihin ollaan suoraan yhteydessä ja heidän kohdallaan rokotukset jatkuvat.

Sairauden tai tilan perusteella 1. riskiryhmään ja myös 2. riskiryhmään kuuluvien rokotukset pyritään aloittamaan mahdollisimman pian, kun rokotesaatavuus varmistuu.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka