Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lukijat | 80 vuotta sitten, jatkosodan alussa tapahtunutta

Nurmela ja Väkevälä ovat entistä Säkkijärveä, sittemmin Ylämaata ja nykyisin Lappeenrantaa. Jatkosodan alkuvaiheessa neuvostojoukot etenivät Nurmelan, Väkevälän ja Muurikkalan kylien kohdalla Suomen puolelle.

Suomalaisten joukkojen nopea eteneminen Kannaksella pakotti puna-armeijan joukot kuitenkin vetäytymään, muuten ne olisivat jääneet suomalaisten saartamiksi.

Portinnotkon taisteluista 1.7 – 21.8.1941 muistuttavan muistomerkin opastaulussa kerrotaan seuraavasti: “Salajärven, nykyisen Väkevänjärven, Urpalanjoen, Kuokkajärven ja Kavalansalmen rajoittama alue on niemimaa, joka kartalta katsottuna muistuttaa nuijanpäätä.”

Tämän takia alue on saanut sotapäiväkirjassa nimet nuija ja nuijanpää. Alueella puolustuksessa oli ruotsinkielinen joukko-osasto JR24:n III P:n 9. komppania. Samainen jalkaväkirykmentti 24:n III pataljoona oli myös Muurikkalassa Tohmonmäellä, jossa myös on muistomerkki.

Otteita Ari Vainion suomentamasta ruotsinkielisestä sotapäiväkirjasta 1.elokuuta 1941:

“Kello 3.40 vahva vihollisosasto hyökkäsi nuijanpäähän 9 K:n alueella ja yritti yllittää joen. Vartiot löivät vihollisen takaisin kevyen krh:n tuella.”

Ne ammuttiin, koska oli riski, että ne astuisivat miinoihin.

“Kello 6.00 hiukan rauhallisempaa, 9 K:ssa kolme haavoittunutta.”

”4.elokuuta kello 10.50 otettiin vanki Nuijan eteläpuoleisella seudulla noin 700 metrin päässä pisteestä 50.4 itään.“

”10.elokuuta kello 10.00 oma tykistö ampui maaliin nuijan luoteisniemeen, jonne vihollinen näytti kantavan jotakin. Tuloksena kk tai mahdollisesti jokin muu ase tuhoutui täysosumasta.”

”20.elokuuta kello 20.00 tavattiin kaksi vasikkaa pääpuolustuslinjalla nuijassa. Ne ammuttiin, koska oli riski, että ne astuisivat miinoihin. Ne olivat tulleet vihollisen puolelta.“

Vihollinen lähti vetäytymään elokuun 22. päivän vastaisena yönä ja suomalaiset lähtivät seuraamaan. Nuijanpään suunnalla ensimmäinen merkintä etenemisestä on seuraavana aamuna kello 7.00, jolloin 9K:n 1 joukkue ylitti joen kahluupaikalla Nikusessa.

Vetäytyessään vihollinen poltti lähes kaikki Nurmelan ja Väkevälän talot.

Portinnotkon muistomerkin pystyttämisen aloitteen tekijänä toimi Lauri Nikunen Muurikkalasta. Kaverikseen puuhaamaan merkkiä hän sai Pentti Seppäläisen Nurmelan kylästä.

Hiotun graniittikiven lahjoitti Taavi Jokimies. Kivessä voi havaita taistelulinjan muotoa. Muistomerkkiin kiinnitetyn kypärän hankki eversti Pentti Airio ja Viljo Kuismanen.

Muistomerkki sijaitsee taistelulinjalla Nurmelan tien varrella Portinnotkossa. Kiven takana maastossa on nähtävissä suomalaisten juoksuhautoja.

Muistomerkin paljastus 10. syyskuuta 1996 suoritettiin juhlallisesti. Mukana olivat muun muassa RUK:n eversti Pentti Airio, evl. Veikko Salo sekä Miehikkälän rajakomppanian päällikkö majuri Vesa Huuskonen joukkoineen.

Tilaisuudessa oli paikalla myös kunniavartio, runsaasti yleisöä ja lehdistö.

Vuonna 2014 kypärä havaittiin varastetuksi. Uusi kypärä hankittiin ja asennettiin paikoilleen elokuussasamana vuonna.