Suomessa uusia koronavirustartuntoja on todettu 683.
Kymsote tiedottaa, että sen alueella on todettu torstaina 15 uutta koronatartuntaa. THL:n tilastojen mukaan Kotkassa on todettu 15 uutta koronatartuntaa. Haminassa uusia tartuntoja on todettu yksi, samoin Miehikkälässä ja Kouvolassa. Pyhtäällä ja Virolahdella ei ole todettu uusia tartuntoja.
Kotkassa on tähän mennessä todettu yhteensä 851 koronavirustartuntaa, Haminassa 273, Pyhtäällä 57, Virolahdella 34 ja Miehikkälässä 11. Kouvolassa tartuntoja on todettu yhteensä 1064.
Kymsoten alueella on todettu yhteensä 2 324 koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa ei ole tällä hetkellä koronaviruspotilaita.
Suomessa 683 uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on raportoitu tänään 683 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Luku on tarkentunut koronaviruksen tilannekatsauksessa aiemmin tänään kerrotusta.
Yhteensä Suomessa on todettu pandemian aikana yli 128 500 tartuntaa.
THL:n mukaan viime viikolla Suomessa tehtiin ennätysmäärä koronatestejä, yli 172 000 kappaletta. Positiivisten testien osuus testatuista näytteistä on yhä pienentynyt ja oli viime viikolla 2,4 prosenttia.
Kymsoten ja THL:n luvut voivat poiketa toisistaan
Kymsoten ja THL:n ilmoittamissa tapausmäärissä on eroja. THL:n tilastoissa näkyvät sellaiset henkilöt, jotka asuvat tai on muutoin hoidettu Kymsoten ulkopuolella, mutta ovat kirjoilla Kymenlaaksossa. Kymsote kohtelee heikosti positiivisia laboratoriovastauksia samoin kuin vahvoja, mutta THL:n tartuntatautirekisteriin nämä eivät päädy. Lisäksi THL:n ja Kymsoten tilastotiedot voivat päivittyä takautuvasti.