Muistolle: Viimeisiä martinsaarelaisia

Jussi Vartiala Vanhasaaren kallioilla vuonna 2013. Veli Vartiala

Eero Carpén

Näin 91-vuotiaana totean, että elossa olevien luokkatoverien määrä on vähäinen. Nyt suruviesti kertoi, että Jussi Vartiala oli saanut iäisyyskutsun 11.5.2021.

Jussi syntyi 12.10.1927 Virolahdella Martinsaaressa Aleksanteri ja Aina Vartialan perheeseen. Jussilla oli Erkki-veli, joka valitettavasti kuoli koulutoverinsa harhaluodista 19-vuotiaana.

Martinsaari jäi 1944 rauhanteossa Venäjän puolelle, joten edessä oli muutto Haminaan, jossa äidin sisaren lehtori Elsa Vanhalan koti tarjosi turvallisen kodin kouluajaksi.

Olin Jussin luokkatoveri koko kouluajan, tosin Jussi oli B ja minä A-luokalla. Jussi ja minä saimme valkolakit keväällä 1947. Jussista tuli tupsulakkinen teekkari ja hän valmistui ”polilta” 1953 sukunsa ensimmäiseksi diplomi-insinööriksi.

Myös minun toiveeni toteutui, sain seurata isäni jälkiä lääkärinä. Valmistuttuamme ammatteihimme tiemme luonnollisista syistä erosivat, mutta luja ystävyys tietysti säilyi.

Maanmittausinsinööri Jussin ensimmäinen vakituinen työpaikka löytyi Sotkamosta 1954 ja mikä parasta, sieltä löytyi ihana elämänkumppani Aira, joka taitavana ja tunnollisena kätilönä oli valloittanut sotkamolaisten sydämet. Kun Jussi kulki raitilla Airan kanssa, niin paikalliset eivät puhuneet insinööristä, vaan kätilön miehestä.

Työskenneltyään siellä kolme vuotta perhe siirtyi Kuopioon vuosiksi 1956-1973. Kuopio osoittautui hedelmälliseksi seuduksi, kaikkien neljän lapsen syntymäpaikka on Kuopio. Lapset Timo (s. 1957), Veli (-62), Minna (-63) ja Mika (-65).

Autoilu kotimaassa ja ulkomailla oli ihana koko perhettä yhdistänyt elämää avartanut harrastus.

Kouvola oli Jussin viimeinen työpaikka (1973-1991) ja siellä hän asui leskenä 19 vuotta eli kuolemaansa asti, Airan maallinen vaellus oli päättynyt jo vuonna 2002.

Sotahistoria oli lähellä Jussin sydäntä samoin kuin reserviläistoiminta, johon hän osallistui aktiivisesti. Sukututkimus kiinnosti Jussia. Lukeminen oli tärkeä ajanviete, ja kun silmänpohjarappeuma alkoi heikentää näköä, niin äänikirjojen kuuntelusta tuli tärkeä ajanviete.

Ei ihmisen ole hyvä yksin olla. Onneksi leski löysi lesken. Helinästä tuli ystävä, jolla oli sama harrastus kuin Jussilla eli ulkoilu. Päivittäiset puhelinsoitot piristivät molempia osapuolia ja kävelyt luonnossa toivat vaihtelua yksinäisyyteen, fyysinen kunto pysyi hyvänä ja vanhuuden vaivatkin varmaan unohtuivat.

Rakkaus Martinsaareen säilyi luonnollisesti läpi elämän, todennäköisesti vain voimistuen. Kun Martinsaareen ei enää saanut mennä, niin näköetäisyys sinne löytyi Hurpun ja Martinsaaren välimaastosta, pienestä Vanhasaaresta, johon Jussi rakennutti pienen kesämökin.

Se oli paikka, jossa yli 90 vuoden muistot kultautuivat.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka