Uuden ohjeistuksen mukaan kotitestistä positiivisen tuloksen saanut lieväoireinen voi sairastaa koronan kotona. Sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden määrä on laskenut hieman Kymenlaaksossa.
Kymsoten alueella on maanantaina todettu 160 uutta koronavirustartuntaa. Sunnuntaina tartuntoja todettiin 184 ja lauantaina 303. Kymsoten mukaan viime viikon maanantain jälkeen sen alueella on todettu yhteensä 1466 koronatartuntaa.
– Tapauksia on edelleen paljon. Kaksisataa ja vähän enemmän päivässä. Ei voida sanoa, menevätkö tartuntamäärät nyt ylöspäin vai alaspäin, sanoo Kymsoten johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa.
Koronatilastot.fi-sivustolla esitettyjen THL:n tilastojen mukaan Kotkassa on todettu tänään 185 uutta tartuntaa, Haminassa 70, Pyhtäällä 20, Virolahdella yhdeksän, Miehikkälässä kaksi ja Kouvolassa 216.
THL:n tilastojen mukaan Kotkassa on todettu tähän mennessä pandemian alusta alkaen yhteensä 2 898 koronavirustartuntaa, Haminassa 746, Pyhtäällä 238, Virolahdella 105 ja Miehikkälässä 35. Kouvolassa koronavirustartuntoja on todettu yhteensä 3369. Koko Kymsoten alueella on tähän mennessä todettu yhteensä 7 580 koronavirustartuntaa.
Sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut
Sairaalahoidossa olevien koronaviruspotilaiden määrä on laskenut hieman Kymenlaaksossa. Nyt sairaaloissa on 20 koronaviruspotilasta, joista kaksi on tehohoidossa ja kaksi erikoissairaanhoidossa Kotkan keskussairaalassa. 16 on perusterveydenhuollon puolella hoidossa Pohjois-Kymen sairaalassa Poksissa.
– Noin puolella pääasiallinen syy sairaalahoidon tarpeeseen on jokin muu kuin koronavirus.
Hoivakodeissa tartuntoja ympäri Kymenlaaksoa
Vain parissa viikossa Kymenlaaksossa on todettu lähes 2 700 tartuntaa. Mäntymaa muistuttaa, että todettujen tartuntojen määrä ei ole koko totuus. Osa ihmisistä noudattaa uutta ohjeistusta, jolloin kotitestistä positiivisen tuloksen saanut voi sairastaa lieväoireisena kotona.
– Osa sairastaa niin vähäoireisena, ettei itsekään huomaa sitä.
Hoivakodeissa on Mäntymaan mukaan tartuntoja ympäri Kymenlaaksoa. Suuria tartuntaryppäitä ei tällä hetkellä hoivakodeissa ole.
Hoitohenkilökunnalla on paljon sairauspoissaoloja niin koronaviruksen kuin muidenkin hengitystieinfektioiden takia.
– Tilanne vaikuttaa enemmän tai vähemmän koko henkilökuntaan.
Tartuntoja on niin paljon, että kaikkiin tartunnan saaneisiin ei enää oteta henkilökohtaisesti yhteyttä.
Laboratoriossa tutkitusta koronavirustestistä positiivisen tuloksen saanut voi täyttää Kymsoten sivuilta lomakkeen, jos tarvitsee virallisen eristyspäätöksen. Sen voi täyttää myös, jos tartunnansaaneella on riski verisuonitukoksiin. Lomakkeen voi lähettää sähköpostilla Kymsoten kirjaamoon.
Rokotuksella hallitaan seurauksia
Etelä-Suomen aluehallintovirastolta avilta odotettiin alkuviikosta päätöstä tartuntatautilain pykälän 58g käyttöönotosta. Se mahdollistaisi erinäisten toimitilojen sulkemisen tartuntatautilain nojalla.
Mäntymaa kertoo, että epidemiaa yritetään yhä hillitä, jotta mahdollisimman moni saataisiin mahdollisimman nopeasti rokotettua kolmannella annoksella.
– Rokotuksilla hallitaan seurauksia, vaikkei tartuntoja pystytä estämään.
Mäntymaa toivoo, että mahdollisimman moni hakisi vielä ensimmäisen tai toisen rokotusannoksen, jos ei sitä vielä ole syystä tai toisesta tehnyt. Rokottamattomat ovat rokotettuja alttiimpia vakavalle sairastumiselle.
Juttuun on korjattu Haminan koronatartuntojen määrä kello 15.07.