Koronatilanne hellittää, mutta maskisuositus jatkuu yhä Kymenlaaksossa

Koronatartuntojen ja sairaalapotilaiden määrät laskevat Kymenlaaksossa. Myös sote-henkilöstön koronatartunnat ovat vähentyneet.

Kymenlaaksossa koronaepidemian suunta on kääntynyt parempaan, Kymsote tiedotti keskiviikkona.

Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin 1 259, kun edeltävien viikkojen tartuntamäärät olivat 1 456 ja 1 948.

– Koronatartuntoja on todettu nyt aiempaa vähemmän myös sote-alan henkilöstöllä. Henkilöstön sairauspoissaolot kuormittavat kuitenkin edelleen terveydenhuoltoa, johtajaylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa sanoo tiedotteessa.

Myös koronaa sairastavien sairaalahoidon tarve on jonkin verran vähentynyt. Sairaalahoidossa oli Kymenlaaksossa keskiviikkona 22 potilasta, joilla on todettu koronavirustartunta. Viikko sitten sairaalapotilaita oli 39.

Kymsoten mukaan hoivayksiköissä on edelleen koronavirustartuntoja ja tartuntaryppäitä.

Kymenlaaksolaisia kehotetaan edelleen hakeutumaan koronarokotuksiin. Rokotuspisteillä neljänsiä annoksia annetaan edelleen, mutta tahti on hiljentynyt huomattavasti. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n mukaan koko maassa neljännen annoksen on saanut 45 prosenttia 80 vuotta täyttäneistä.

Kymenlaaksossa hoivayksiköiden asukkaat ja kotihoidon asiakkaat on pääosin rokotettu.

Vahva maskisuositus jatkuu, etätyösuositus höllentyy

Kymenlaakson alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti jatkaa alueellista vahvaa maskisuositusta.

THL poisti kansallisen maskisuosituksen jo kaksi viikkoa sitten. Myös monet maakunnat ja sairaanhoitopiirit ovat jo luopuneet alueellisesta maskisuosituksesta.

– Nyt on tärkeä pitää huolta siitä, että hyvä kehitys parempaan suuntaan jatkuu. Tämän vuoksi on syytä vielä jatkaa nykyisiä suojauksia eli vahvaa maskisuositusta, joka tarkoittaa maskin käyttöä edelleen muun muassa julkisissa sisätiloissa, ruuhkaisissa ulkotiloissa ja joukkoliikennevälineissä, Mäntymaa sanoo.

Koordinaatioryhmä teki pieniä muutoksia etätyösuositukseen. Kymenlaaksossa on tähän saakka ollut voimassa alueellinen vahva etätyösuositus. Se muutettiin nyt muotoon etätyösuositus.

Etätyötä suositellaan edelleen aina, kun se on työtehtävien ja kokousten kannalta tarkoituksenmukaista.

Etämahdollisuutta suositellaan edelleen myös kokouksissa silloin, kun tämä on mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Tämä koskee niin työpaikkojen kuin yhdistystenkin kokouskäytäntöjä.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka