Vaalimaan rajatarkastusaseman maastalähtötarkastuksessa paljastui viime maanantaina tapaus, jossa venäläinen pariskunta oli matkustanut eri reittejä Espanjaan ja jäänyt luvattomasti alueelle lähes sadan vuorokauden ajaksi. Pariskunnalle syntyi oleskelun aikana lapsi Espanjassa.
Selvityksessä ilmeni, että synnyttämään menossa ollut äiti oli saapunut Suomeen viime marraskuussa Vaalimaan rajanylityspaikan kautta. Tämä oli kertonut menevänsä vanhempiensa luokse, mutta matkan määränpää olikin Espanja, jossa perheen isä oli jo odottamassa. Perheen isä oli matkustanut Espanjaan toisen maan kautta.
Luvatonta oleskelua lähes 100 päivää
Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan tuoreella isällä luvatonta oleskelua Schengen-alueella muodostui 96 vuorokautta ja äidillä 95 vuorokautta. Henkilöiden käännyttämisestä ja maahantulokieltoon määräämisestä on tehty esitys Maahanmuuttovirastolle.
Viime syksynä astui voimaan päätös venäläisten turismitarkoituksessa tehtävien matkojen rajoittamisesta. Rajavartiolaitos kertoo, että tämän jälkeen venäläisten yritykset kiertää rajoituksia ovat yleistyneet itärajalla.
Kaakkois-Suomen rajavartiosto kertoo myös selvittävänsä päivittäin kymmeniä maahantulon edellytysten todenmukaisuuteen liittyviä epäilyjä ja evää pääsyn merkittävältä osalta matkailijoista voimassa olevien turismiliikenteeseen kohdistuvien rajoitusten perusteella.