Suurenmoinen hiihtotalvi sai ihmiset liikkeelle myös hiihtokampanjan puitteissa

Kaakon kaksikon kylät järjesti yhdeassä liikunta- ja teknisen toimen kanssa hiihtokampanjan, joka alkoi helmikuun lopulla ja päättyi 14. maaliskuuta. Hiihtokampanja

Tänä vuonna pystyttiin jälleen hiihtämään myös Kipparin kymppi Kormusaareen.

KK

Kaakon kaksikon kylät järjesti yhdeassä liikunta- ja teknisen toimen kanssa hiihtokampanjan, joka alkoi helmikuun lopulla ja päättyi 14. maaliskuuta.

Hiihtokampanja oli alun perin suunniteltu reilun viikon mittaiseksi ”talviloman” aikaiseksi kampanjaksi, mutta tiukentuneiden koronarajoitusten ja talvikelien paranemisen myötä päätettiin kampanjaa jatkaa kuntalaisten omaehtoisen liikkumisen tukemiseksi vielä maaliskuun puoliväliin saakka.

Kuntalaiset olivatkin aktiivisesti mukana kampanjassa, sillä merkkauspisteiltä löytyi yhteensä 971 hiihtomerkintää. Näistä merkinnöistä 171 oli alle 16-vuotiaiden omassa kampanjasarakkeessa.

Kampanja-aikana oli mahdollista kiertää eri latureittejä Virolahden ja Miehikkälän alueella omaehtoisesti ja oman vastuunsa tuntien. Sääolosuhteet hieman koettelivat kampanjaa, mutta latureittejä pyrittiin ylläpitämään kylien mahdollisuuksien mukaan.

Virolahden Pursiseurakin sai järjestettyä tänä vuonna pienen tauon jälkeen Kipparin kympin Kormusaareen ja Miehikkälän pohjoisten kylien Lapjärven, Purhon ja Joenpolven hiihtoreitillä vieraili retkihiihtopäivänä helmikuun lopulla reilut 80 hiihtäjää.

Hiihdettyjä kilometrejä ei tällä kertaa laskettu, mutta liki tuhat merkintää kertoo jo, että laduilla on ollut vipinää kampanjan aikana. Suurin kiitos kuuluu kylien aktiivisille kelkkamiehille sekä kampanjaan osallistuneille.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka